sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Katsottu: Operaatio Mars

Eilen tuli katsottua lauantain ratoksi elokuvan nimeltä Operaatio Mars. Eniten leffassa houkutteli yhtä pääroolia vetävä Gary Sinise, joka on yksi lempinäyttelijöistäni. Hän on vuosien ajan ollut mukana lukuisissa erinomaisissa leffoissa ja myös TV-sarjoissa, oma suosikkini on ollut Stephen Kingin Tukikohta, mutta viime vuosina hän on tähdittänyt mm. CSI: New Yorkia (jota en ole katsonut). Muuta näyttelijäporukkaa ovat mm. Tim Robbins (Rita Hayworth - Avain Pakoon, Menneisyyden Ote), Don Cheadle (Traffic, Hotelli Rwanda) ja Jerry O'Connell (Sliders). Suhteellisen pätevää väkeä siis, vaikka viimeisimmästä en olekaan niin tykännyt.


Pieni ilo tuli myös siitä, että Eureka -sarjan Andy -robottia esittävä Kavan Smith oli myös mukana pienessä roolissa. Vielä enemmän ilahduin juuri nyt, kun huomasin hänen olleen myös pienissä rooleissa tykkäämissäni sarjoissa Outer Limits (5 jaksoa), Buffy, Stargate SG-1, SG Atlantis, Battlestar Galactica ja Supernatural. Huomaan, että olen enemmän kiinnostunut näyttelijöistä, kuin elokuvien tai sarjojen juonesta. Jos vaan tuttuja naamoja löytyy, niin aina plussaa. Onneksi seuraamani scifi-sarjat kierrättää aika ahkeraan näyttelijöitä sarjasta toiseen.

Juonen puuttumisesta puheenollen elokuvan juoni on melko perinteinen. Aluksi elokuvan sankari joutuu jäämään mars-lennolta pois ja tämä tilalle tullut miehistö joutuu ongelmiin. Tällä kertaa sankari pääsee kuitenkin mukaan matkaan ja lähtee pelastamaan aiempaa ryhmää. Lopun "yllätyksetkään" eivät onnistu paljoa yllättämään. Vaikka kyseessä onkin melko perinteinen ja kliseinen avaruusseikkailuelokuva, viihdyin sen parissa kuitenkin suhteellisen hyvin. Johtui kai hyvistä näyttelijöistä!

1 kommentti:

  1. Tuo on muuten niin totta, että scifi-sarjoissa kierrätetään näyttelijöitä. Joka kerta kun katson uuden Atlantis-jakson sanon vaan koko ajan: Hei toikin on tossa! Ja toikin! Ja toi! :D

    Mä oon muuten varman missannut tän leffan! Pakko katsoa, kun ehdin.. ihan just Sinisen ja Robbinsin takia!

    VastaaPoista