perjantai 24. helmikuuta 2012

Pelattu: The Legend of Zelda - A Link to the Past #10

Vain kaksi asiaa on varmaa: se, että Maki Kolehmainen äänestää Saulia ja se, että Linkin seikkailut jatkuvat. Tällä kertaa vuorossa on onneksi tuon jälkimmäisen vuoro. Viime kerralla tappion kokenut Agahnim veti Linkin mukanaan pimeään maailmaan, joka on nimensä mukaisesti synkempi versio valoisasta maailmasta. Seuraavana kohteena olisi Pimeä Palatsi, joka sijaitsee samalla alueella, kuin missä oli valoisan maailman Itäinen Palatsi.

Ennen palatsiin menemistä haetaan yllättäen taas hieman lisää varusteita. Agahnim kuvitteli olevansa ovela vetäessään Linkin mukanaan pimeään maailmaan, vaan eipä se Linkin menoa paljoa hidastele. Valoisaan maahan pääsee taikapeiliä käyttämällä. Pimeään maahan pääsee puolestaan eri puolelta löytyvistä teleporteista tai viime kädessä kävelemällä sisään Hyrulen linnan porteista. Link saa siis valssata ympäriinsä melko vapaasti.

Aluksi käytiin hautausmaan kautta keräämässä rahaa ja sen jälkeen haettiin Kuolemanvuoren huipulta eetteri-korun, jolla voi mm. jäädyttää vihollisia ja avata reitin myöhemmin vastaantulevaan luolastoon. Tämän lisäksi käytiin erään keijun luona, joka rahalisesta korvauksesta nostatti pommien ja nuolien enimmäiskantomäärää. Reissailun aikana mukaan tarttui myös kaksi sydämen palasta.

Tavaroiden ollessa kasassa painuttiin sokkeloviidakkoon, josta lopulta löytyi tie palatsille. Mukaan tarttui myös Kiki -apina, joka rahallista korvausta vastaan avasi palatsin oven. Ei ole köyhätaskujen puuhaa näköjään tämä maailman pelastaminen...


2 kommenttia:

  1. ahhah, vähän ihanan näköistä toi grafiikka<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. itekki olen tykänny siitä kovin. toki nykykoneilla saisi paljon realistisempiakin, mutta tuo on juuri tuontyyliseen peliin erinomainen. mulla on ite asiassa haave tehdä vielä joku päivä oma link to the past:mainen peli ja siihen tulisi juuri tuon tasoiset grafiikat :) toki siis jos taidot sen sallii.

      Poista