Aiemmat Oblivion -kirjoitukseni olivat palautteen mukaan sen verran suosittuja, että päätin alkaa kirjoittamaan samanlaisia myös itselleni uudesta Skyrimistä. En kirjoittele ollenkaan ns. päätarinasta, vaan keskityn vapaaehtoisiin sivutehtäviin, niitä onneksi tässä pelissä näyttää riittävän. Taustatiedoista sen verran, että hahmoni on tämän kirjoituksen alussa 12 tason Nord -heimoon kuuluva soturi, joka luottaa yhden käden taisteluun kirveellä, jousipyssyn kanssa hiippailemiseen ja parannustaikoihin.
Seikkailu alkaa Whiterunin kaupungista, josta olen juuri hankkinut oman asunnon. Seuranani on pyörinyt myös viime ajat Lydia -niminen soturi, joka on kyllä auttanut taisteluissa, mutta osaltaan myös aiheuttanut niitä turhalla innokkuudellaan taistella juuri silloin, kun pitäisi olla huomaamaton. Olimme nyt kuitenkin etsimässä seikkailuja, joten lähdimme etsimään tavernaa, josta niitä yleensä löytyy. Erään bisnespaikan nimi oli Drunken Huntsman, kuulosti lupaavalta, joten eikun sisään. Paikan pitäjä alkoi selittämään majapaikan taustoja: olivat veljensä kanssa saaneet humalassa idean lähteä metsästämään ja veli oli ampunut tätä luullessaan häntä peuraksi. Kuulosti sen verran epäilyttävältä, että päätin poistua paikalta ja etsiä seikkailuni järkevämmältä porukalta.
Onneksi kaupungissa oli toinenkin kapakka nimeltään Bannered Mare. Aiemmasta viisastuneena en alkanut enää selvittelemään paikan nimen alkuperää, vaan istahdin baaritiskin jakkaralle jututtamaan paikan pitäjää. Aiemmin kadulla oli jotkut Alik'r -nimellä itseään kutsuvat sotilaat olleet etsimässä Redguard -naista, joten mainitsin asiasta paikan pitäjälle. Takaa hyppäsi tarjoilija suoraan jakkarani päälle istumaan ja myönsi olevansa henkilö, jota miehet etsivät. Nainen pyysi tulemaan mukanaan takahuoneeseen selittääkseen tilanteen.
Saadiaksi esittäytynyt nainen kertoi olevansa Hammerfellin maakunnasta, mutta joutuneensa pakenemaan mielipiteidensä vuoksi. Hänen kertomansa mukaan häntä etsivät soturit ovat palkkamurhaajia ja ainoa keino pysäyttää heidät on tappaa näiden johtaja Kematu, mutta tämän olinpaikkaa ei tiedetä. Eräs olinpaikan tietäjä on rötöksistään kiinni jäänyt ja linnan vankityrmään joutunut Alik'r -soturi, jolta aioimme seuraavaksi hankkia tiedon.
Sellissä viruva herrasmies suostui yhteistyöhön, mutta sellaisella ehdolla, että pääsee vankilasta ulos. Tämä onnistui maksamalla vartijoille 100 kultaa rahaa, onneksi tuo summa löytyi taskusta juuri ja juuri kiinteistökauppojeni jäljiltä. Sanottuani maksusta mies alkoi avautumaan ja kertoi Kematun piileskelevän luolassa pienen matkan päässä länteen Whiterunista. Hän varoitti kuitenkin luolaan menemisen koituvan kuolemaksi, mutta se ei ollut kuulemma enään hänen murheensa. Poistuessani vankilasta kuulin varijan sanovan vangille "kadottaneensa" sellin avaimen ja ettei pysty päästämään tätä vapaaksi vielä ainakaan vähään aikaan...
Minua oli varoitettu luolan vaarallisuudesta, joten päätin käyttää sinne soluttautumisessa varovaisempaa hiippailutaktiikkaa. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että kaikkialle hyökkäilevä ja asioita sotkeva (joskin oiva tavaroiden kantojuhta) Lydia sai jäädä kotirouvaksi. Samalla jouduin jättämään suuren osan turhista varusteistani kotiin, koska halusin pystyä raahaamaan kuitenkin mukanani kaikki mahdolliset arvotavarat määränpäästäni. Lähdin ratsastamaan kohti länteä, vaikka olikin vielä yö. Toivoin, ettei vuorokauden ajalla olisi ratsastaen suurempaa merkitystä, kun voisin kuitenkin ratsastaa pysähtymättä kaikkien vihulaisten ohitse hieman Sormusten Herran haltianeito Arwenin tapaan.
Heti kaupungin ulkopuolella säikähdin, kun taivaalta lähestyi jokin valoilmiö. Epäilin sen olevan Wisp tai jokin haamun kaltainen olento. Jännitys oli suurimmillaan, kunnes tämä tuli aivan viereen ja paljastui ilmeisesti tulikärpäseksi. Matka siis jatkukoon!
Arwen-imitaatio jatkui kun pyyhälsin jättien, mammuttien ja myöhemmin ison susilauma ohitse. Jahtaavat sudet pysyivät kintereillä pitkän aikaa, kunnes lähellä määränpäänä toimivaa luolaa ne jättäytyivät suosiolla jälkeen, mikä ihmetytti suuresti. Lopulta syykin selvisi... tilalle minua jahtaamaan tuli reilusti isompikokoinen Sabre Cat eli lieneekö se jonkin sortin puuma. Onneksi luolan lähistöllä oli kuitenkin niitä paljon varoitettuja vartijoita ja jättiläiskissa kiinnostui niistä minuakin enemmän ja siirryin läheiselle mäelle seuraamaan naureskellen, kuinka vartija koitti epätoivoisesti sanoa kissalle antautuvansa.
Lähistöllä pyöri kuitenkin turhan paljon näitä kissaeläimiä, joten niistä piti päästä eroon ennen luolalle siirtymistä. Äskeisestä vartijan ja kissan taistosta sain idean ja houkuttelin elukoita lähistöllä juoksentelevien hirvien perään, mikä ainakin osittain onnistuikin. Lopulta lähistöllä oli enää yksi eläin, jonka päätin lopettaa vihdoinkin rohkean miehen tavalla eli laskeuduin ratsailta alas ja kävin vain miekalla kimppuun. Mekkaloin luolan edustalla sen verran, että sisältä hyökkäsi uusi vartija kimppuuni. Pakenin metsikköön peläten muidenkin vartijoiden tulemista, mutta niitä ei tullutkaan ja tämä ainoakin palasi pian sisälle. Hiippailin taas luolalle ja tällä kertaa iskin taas ulos tulevaa vartijaa kirveellä, joka kellahti kumoon yhdestä iskusta.
Sisälle hiippailtuani käytävän perällä oli isompi huone, jossa oli kaksi varasta keskustelemassa siitä, että heidän lisäksi luolassa on Alik'rn väkeä, olin siis tullut oikeaan paikkaan. Kerrankin olin iloinen, ettei huomionhakuinen Lydia ollut heti ensimmäisenä ryntäämässä taistelemaan, varkaat nimittäin eivät olleet huomanneet minua. Ammuin näitä varjoista jousipyssyllä, eivätkä he edelleenkään huomanneet, mistä nuolet tulivat. Pian molemmat makasivatkin jo kuolleena huoneen lattialla. Poimittuani huoneen arvoesineet (mm. taikakääröjä arkusta) jatkoin matkaa seuraavaan käytävään ja huoneeseen.
Huoneessa oli kuopassa yksinäinen bandiitti, joten ammuin sitä jo tavaksi muodostuneella tavalla jousipyssyllä. Yllätetty rikollinen ei ollut vielä paikallistanut vielä minua, mutta nousi sentään kuopasta ylös tutkimaan tilannetta. Autoin miestä etsinnöissäni ampumalla toisen nuolen, josta tämä taas korahti tuskasta. Tällä kertaa hän kuitenkin jo näki minut, huudahti "Now you're mine!!!" ja lähti juoksemaan kohti saaden itseensä kolmannen ja elämänsä viimeisen nuolen.
Seuraavaan huoneeseen pahikset (minun näkökulmasta kaikki luolissa olevat ovat pahoja, en jää edes selvittämään asiaa vaan hyökkään kaikkien kimppuun) olivat kyhänneet jonkinlaisen kokous/ruokailuhuoneen, sieltä kun löytyi isot ruokapöydät ja muita huonekaluja. Samoin iso lauma niitä pahiksia, jotka hyökkäsivät kimppuun, kun ylimielisenä koitin taas ampua jousipyssyllä erästä ja ammuin ohi aiheuttaen paljastumisen. Onneksi nämä oli helppo päihittää kapeassa käytävässä. Ylätasanteelle jäänyt bandiitti kyllä jäi vielä henkiin, mutta hiippailin tasanteen alle piiloon ja lopulta yllätin tämän tarkalla ampumisella. Paikkoja tutkiessani löysin avattuja hautoja ja jonkin verran rikkauksia eli varkaat lienevät olleet luolassa ryöstöpuuhissa.
Jatkoin matkaa eteenpäin, kunnes tulin luolan osaan, jossa käytävä oli puolillaan vettä ja edessä oli pieni vesiputous. Astuessani vesiputouksen läpi kuulin paikan johtajan eli Kematun puhuttelevan minua. Hänen kertoma versio tapahtumista poikkesi reilusti Saadian kertomasta. Hänen mukaan Saadia oli Hammerfellissä petturi ja häntä etsimään lähetetyt miehet halusivat vain palauttaa tämän elävänä oikeuden eteen. Minulle annettiin mahdollisuuden, että jos autan Saadian vangitsemisessa saan sekä poistua rauhassa, että myös pienen rahallisen palkkion. En voinut tietää, kummanko kertoma tarina piti paikkaansa tai pitikö kummankaan, päätin pitää kiinni vain ensin tehdystä lupauksestani eli sotureiden johtajan surmaamisesta.
Tästä ei tietenkään joukkio tykännyt, vaan iso joukko arabin näköisiä miehiä hyppäsi veteen sapeliensa kanssa. Peräännyin hieman käytävään, josta olin tullut mutta pysähdyin, kun huomasin etteivät etummainen mies uskalla lähestyä ja taaimmaiset eivät päässeet tämän ohi. Miehet siis jonottivat käytävässä vuoroa kiltisti. Käytin tilaisuuden hyväksi ja aloin ammuskelemaan taaimmaista kahta sapelia heiluttelevaa miestä ja etenin samalla taktiikalla aina vain jonon etummaista kohti. Lopulta kaksi miestä oli enää elossa, jolloinka miehet uskalsivat sentään hyökätä, mutta tässä vaiheessa taistelu oli jo menetetty heidän osaltaan. Kyllä huomasi, että olin ollut vierailulla kun vesilammikoissa kellui isot kasat ruumiita!
Pahin oli jo takana ja jäinkin lähinnä tutkimaan luolaston nurkkia kerätäkseni mukaan arvotavaroita. Ahneuksissani tulinkin parin vielä elossa selvinneen bandiitin yllättämäksi ja selvisinkin kahakasta vain niukasti. Lähdin vauhdikkaalle kotimatkalle ja pysähdyin vain ihmettelemään outoa näkyä pienessä lammessa. Palattuani Saadian luo tämä oli minulle kiitollinen 500 kultakolikon edestä, eipä ollut kummoinen saalis. Onneksi olin sentään kaukaa viisas ja keräilin ne luolaston arvoesineet myytäväksi. Nyt oli kuitenkin aika palata takaisin kotitalolle katsomaan, että onko Lydia tehnyt poissaollessani edes ruokaa... (ei ollu ei)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti