tiistai 19. kesäkuuta 2012

Tarjous: Indiana Jones -pelit



90-luku oli Sierran ja Lucas Artsin seikkailupelien kulta-aikaa. Lucasin yhtiä menestyksekkäimpiä pelejä olivat Indiana Jones -pelien seikkailupeliversiot (joo niistä tehtiin myös jotain mielestäny typeriä tasohyppelypelejä). Nyt molemmat Indiana Jonesit voi saada Steamista á 2,00 eurolla, kunhan ostaa ne erikseen (eikä sitä Loomilla varustettua pelipakettia).

Last Crusade noudattelee useassa kohdassa elokuvien kohtauksia ja monesta pelin tilanteesta pääseekin eteenpäin tekemällä samalla tavalla. Pelin pisteytysjärjestelmä palkitsi kuitenkin pelaajan, jos tilanteisiin keksi jonkun uuden ratkaisun. Pelin loistava juju on siinä, että tilanteet voi selvittää useillakin eri keinoilla. Ja jos ei aivotyöskentely ole vahvin laji, niin kohdista voi koittaa selvitä ihan vaikka nyrkkeilemällä.

Fate of Atlantis on erinomainen jatko-osa Last Crusadelle ja mielestäni edelleenkin yksi 90-luvun parhaita seikkailupelejä heti Monkey Island 1:n ja 2:n jälkeen. Graafisten parannusten lisäksi Indy voi pelata pelin keskiosuuden kolmella eri tavalla lisäten näin pelin uudelleenpeluuarvoa. Valittavana on yhdessä seikkailu Sophian kanssa, älyllisiin pulmiin tai nyrkkeilyyn keskittynyt pelityyli. Fate of Atlantis oli niin hyvä pelinä, että siitä aiheesta odotettiin jo neljännen Indy -elokuvan aihetta monia vuosia, valitettavasti turhaan.

Last Crusade:
http://store.steampowered.com/app/32310

Fate of Atlantis:
http://store.steampowered.com/app/32310

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti