torstai 12. heinäkuuta 2012

Steam Summer Sale 2012: Nyt se on alkanut!



Nyt odotus on päättynyt ja Steamin kesäale taas alkanut. Pikaisen vilkaisun perusteella ainakaan ensimmäisen päivän tarjoukset eivät ole vielä kovinkaan kummoisia, toivottavasti tilanne paranee kuitenkin tulevina päivinä.

Tällä kertaa käytössä on pari uutta ideaa. Ensimmäisessä ihmiset saavat äänestää kolmesta vaihtoehdosta yhden tulevan tarjouksen ja äänestys vaihtuu kahdeksan tunnin välein. Ensimmäisen äänestyksen vaihtoehdot ovat Saints Row The Thirdiin 75% alennus, The Witched Assassins of Kings Enchance Editioniin 60% alennus tai Batman Arkham Cityyn 66% alennus.

Toinen uutukaisuus ovat Pika-alet eli pelien tarjousaika on lyhyempi joten kannattaa käydä pari kertaa päivässä tarkastamassa. Esimerkiksi Deus Ex Human Revolutionin tarjousaika on 6 tuntia, Mafia II:n 8 tuntia, Rayman Originsin 12 tuntia ja minulle täysin aiemmin tuntemattoman Spacechemin 10 tuntia.

Ajattelin ilmoitella bongaamiani pelitarjouksia täällä blogissa tulevien päivien aikana. Koska tarjouksia tulee olemaan todella paljon, pidän omalta osaltani kriteerit melko tiukkoina. Ensimmäinen kriteeri on että peli on todella hyvä. Jos en ole sitä itse pelannut, niin olen kuullut siitä ainakin muilta ihmisiltä paljon kehuja. Toinen kriteeri on vähintään 75% alennusprosentti tai että peli on muuten vaan todella halpa.

Tarjoukset jatkuvat jatkuvasti, mutta tässä on muutamia kirjoitushetkellä voimassaolevia tarjouksia:

  • Portal 2 on 5 euroa tai Portal 1 ja 2 ovat yhdessä 6,25 euroa.
  • Deus Ex: Human Revolution on 7,50 euroa ja pelin Augmented Edition (joka sisältää DLC:t) on 10 euroa.

Kaikki tarjoukset löytyvät osoitteesta:

http://store.steampowered.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti