sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Katsottu: Babylon 5 kausi 1

Uhkasin aiemmin Babylon 5: Kokoontuminen -elokuvan yhteydessä, että tulisin kokeilumielessä esittelemään jokaisen B5:n tuotantokauden ja elokuvan erikseen. B5:ssä kuitenkin sattuu ja tapahtuu vaikka minkälaista juonenkäännettä joten olisi melkoinen homma saada tiivistettyä kaikki se asia yhteen kirjoitukseen. Samalla tämä on myös keino itselleni päästä kirjoittamaan mahdollisimman paljon omasta lempisarjastani :) Jos et halua lukea kausikohtaista esittelyä, voit toki odottaa sen pari kuukautta kun olen katsonut kaikki kaudet ja leffat läpi ja lukea sitten kaikki kirjoitukset kerralla!

Huom: Pyrin olemaan kirjoittamatta tarkempia juonipaljastuksia siltä varalta jos et ole vielä katsonut sarjaa mutta saatat vielä katsoa. Joitakin yleispiirteisiä suuntia tapahtumissa joudun pakostikin kertomaan, mutta se on sitten lukijan vastuulla että pitääkö niitä spoilauksina. Tätä kirjoitusta ei ole missään nimessä pakko lukea jos haluaa tutustua sarjaan täysin ilman mitään ennakkotietoa. Sinua on varoitettu!

Nyt on kuitenkin siis ensimmäinen tuotantokausi taas katsottu. Tapahtumat jatkuvat puolesta vuodesta vuoteen Kokoontuminen -elokuvan jälkeen ja sen jälkeen on tapahtunut joitakin muutoksia aseman henkilökunnassa. Aseman apulaisjohtajaksi on vaihtunut Susan Ivanova (Claudia Christian), lääkintäosaston johtoon on tullut Stephen Franklin (Richard Biggs) ja jokainen muiden rotujen suurlähettiläs on saanut avustajan: Centaureilla Vir Cotto (Stephen Furst), Narneilla Na'Toth (Julie Caitlin Brown) ja Minbareilla Lennier (Bill Mumy). Pilottielokuvassa tapahtuvan Vorlon-kohtaamisen vuoksi telepaatti Lyta Alexander (Patrcia Tallman) lähetettiin takaisin Maahan kuulusteltavaksi ja tilalle vaihdettiin Talia Winters (Andrea Thompson)

Ensimmäisellä kaudella meno on vielä suhteellisen rauhallista ja nyt keskitytään vasta tulevien tapahtumien alustamiseen ja esittelyyn. Kaudella tutustutaan mm. Psi Corps -nimiseen virastoon, joka hallinnoi telepaatteja Gestapon ottein. Psi Corps henkilöityy erityisesti Alfred Besteriin (alkuperäisen Star Trekin Chekovina tunnettu Walter Koenig), joka toimii samalla yhtenä koko Babylon 5:n "pääpahiksena" hieman Darth Vaderin tapaan. Tällä kaudella alkaa myös Centaurien ja Mr Mordenin (Ed Wasser) liittolaisuus, jolla tulee myöhemmin olemaan tuhoisia seurauksia suuressa mittakaavassa. Muita käsiteltyjä aiheita ovat mm. mysteeri siitä miksi Minbarit antautuivat voittonsa hetkellä sodassa Maan kanssa 10 vuotta sitten, minne Babylon 4 -asema katosi ja Maan poliittiset konfliktit jotka vaikuttavat väistämättä Babylon 5 -asemankin toimintaan.

Ensimmäinen kausi on loistava aloitus yhdelle mielestäni parhaista TV-sarjoista. Vaikka kunnon toiminta alkaakin vasta seuraavalla kaudella, on tälläkin kaudella hetkensä. Kaudelta löytyy kyllä muutama hieman täytteeltä tuntuva jakso, mutta yleensä niissäkin vähintään taustajuoni etenee hieman tai vähintään syventävät henkilöhahmoja. Pääosin jaksot ovat kuitenkin täyttä rautaa. Itseäni kiinnostavin jakso tällä kaudella oli ehkä Signs and Portents ihan Mr Mordenin ensiesiintymisen ja siitä alkavien jälkiseuraamusten vuoksi. Babylon 5 on erittäin viihdyttävä sarja, joten suosittelen vilpittömästi tutustumaan siihen.

Lisätty:

Ekstroina kauden DVD-boxi sisältää J. Michael Straczynskin johtantopuheen tuotantokaudelle, jaksojen kommenttiraitoja, Behind the Scenes -dokumentteja sekä The Universe of Babylon 5 -nimisen pienen tietopankin. JMS kertoo jaksojen Signs and Portents ja Chrysalis kommenttiraidoilla näkemyksiään jaksoista, millaisia vinkkejä tulevista tapahtumista jo annetaan ja paljosta muusta. Kommenttiraidat olivat ainakin minusta todella kiinnostavaa kuunneltavaa ja suosittelen kaikille muillekin B5-faneille.

Walter Koenigin vetämässä dokumentissa The Making of Babylon 5 esittellään näyttelijöitä, käsikirjoittajia, kulisseja, erikoisefektejä, ääniraitoja jne. Back to Babylon 5 -dokumentissä puhutaan sarjan suunnitteluvaiheista ja hahmoista.

The Universe of Babylon 5 -tietopankissa on joukko noin puolen minuutin mittaisia lyhyitä esittelyitä avaruusaseman alueista, hahmoista, ryhmittymistä ja teknologioista. Extrat olivat mielestäni erinomaisesti tehtyjä ja etenkin kommenttiraidoista sai tietää lukuisia kiinnostavia triviatietoja sarjasta.

2 kommenttia:

  1. Ostettiin joulukuussa kaudet 1-3 ja nyt viime viikolla tuli hommattua 4-5 kaudet. Kolmoskautta tällä hetkellä ollaan tuijottelemassa. Uusiksi siis, joskus yläasteikäisenähän sarja tuli jo tv:stä katsottua. Tosin täytyy myöntää, että aika hyvin ovat käänteet päässeet unohtumaan. Lähinnä jotkut hahmot olivat jääneet mieleen.

    Elokuvat ovat myös ostoslistalla, mutteivät vielä ole hyllyyn asti päässeet.

    Mutta siis tosiaan hyvä sarja. Ykköskausi oli tosi rauhallinen kahteen seuraavaan verrattuna, mutta tykkäsin kuitenkin paljon. Taliasta ja Susanista tykkäsin jo teininä ja näköjään edelleen, joskin ylipäätään B5:ssa on tosi paljon kiinnostavia hahmoja ja kaikkien osalta tarinaa seuraa mielellään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ainiin pitääki nyt äkkiä kirjoittaa ne loput B5-esittelyt että kerkeän sopivasti spoilaamaan teiltä tapahtumat ;D no ei sentäs mutta olen vitkastellut niiden(kin) kanssa ihan liikaa. jos muuten tulee vastaan se 3 movie collection niin sen kannattaa poimia talteen välittömästi. käsittääkseni sitä ei myydä enää kaupoissa ja jos myydäänkin niin se katoaa melkein heti hyllyiltä. tosi kiva kuitenkin että lisää b5:stä pitäviä tulee esiin ja ei mikään ihme kun on niin loistava sarja :)

      Poista