torstai 4. lokakuuta 2012

Katsottu: Battlestar Galactica kaudet 1-4

Kirjoitin pari kuukautta sitten Battlestar Galactican aloittaneesta minisarjasta, joten tämä esittely on osittain toistoa aiemmasta kirjoituksesta. Tuon jälkeen olen katsonut sarjan jaksoja melkein päivittäin ja nyt sain neljä tuotantokautta kestäneen uurastuksen valmiiksi, jos näin loistavan televisiosarjan katsomisessa nyt voi edes puhua uurastuksena. Pari kertaa saatoin ehkä nukahtaa kesken jakson, mutta syynä saattoi olla peiton alta katsominen ja yleinen väsymys eikä jaksojen tylsyys. Katsominen ei ole tosin vielä aivan täysin finito, koska jäljellä on vielä sarjan kaksi elokuvaa Razor ja The Plan, mutta niistä tarkemmin sitten myöhemmin.

Minisarjan aikana ihmisten rakentamat ja sodan jälkeen pois karkoittamat Cylon -robotit hyökkäsivät takaisin Kobolin 12. siirtokunnan planeetoille. Melkein koko ihmisväestö tuhottiin, mutta isokokoinen joskin museokuntoinen sota-alus Taisteluplaneetta Galactica sekä joukko pienempiä siviilialuksia pääsivät pakenemaan. Ihmiskunnasta ollessa jäljellä vain 50.000 ihmistä ja mahdollisuuksien taistella Cyloneita vastaan ollessa olemattomat laivaston johtajat päättivät luopua kodistaan ja lähteä etsimään legendaarista Maa-planeettaa uudeksi asuinsijakseen.

Cylonit eivät tietenkään anna ihmisten paeta rauhassa vaan lähtevät jahtaamaan heitä ja ihmisillä onkin suuri vaikeus karistaa koneet perästään. Tilannetta ei paranna myöskään pian ilmaantuvat epäilykset siitä että laivaston mukana on jo täysin ihmisiltä näyttäviä Cyloneita ja kukaan ei tiedä miltä ne tarkemmin näyttävät. Robottien lisäksi ongelmia aiheuttavat ison laivaston vaatimat elintarvike- ja polttoainemenot sekä poliittiset konfliktit. 

Sarja on täynnä erinomaisia hahmoja joista suureen osaan tutustuttiin jo minisarjan aikana. Edward James Olmos komentaja/amiraali Adaman roolissa on sarjan karismaattisin hahmo, fiksu, jämäkkä ja juuri sellainen josta ei keksi pahemmin kielteistä sanottavaa. Mary McDonnelin näyttelemä presidentti Laura Roslin toimii Adaman sotilasjohtajuuden vastapainoksi siviilijohtajana. Eri näkökulmistaan huolimatta pari tulee kuitenkin niinkin hyvin toimeen että kaikki kaudet kestävä rakkaustarina saadaan luonnollisesti aikaiseksi. Hyviä hahmoja sarja on täynnä mutta eräs lempityypeistäni (Adaman ohessa) on ollu Michael Hoganin esittämä Saul Tigh, joka on eversti, apulaisjohtaja sekä Adaman paras ystävä. Hän ärähtelee alaisilleen, on juoppo, ei kestä kritiikkiä ja monia muita huonoja luonteenpiirteitä. Silti hänen ystävyytensä ja uskollisuutensa Adamaa kohtaan vastoinkäymisistä huolimatta olivat todella sykähdyttävä asia ja teki hänestä hienon miehen.

Kuten sanottu, BSG on todella loistava sarja johon suosittelen tutustumaan vaikkei yleensä olisikaan katsonut scifiä. Sarja etenee tasaisella korkealla laadulla ensimmäiset kolme kautta, jonka jälkeen valitettavasti neljännen taso hieman laskee koska sarjaa alettiin lopettamaan ja juonikuviot piti kuroa umpeen. Yleisesti ottaen juoni on kuitenkin hyvä, hahmot ovat hyvät, visuaaliset ja musiikilliset tehosteet ovat hyviä ja Uuden Caprican vapautustaistelu on niin eeppinen että jo pelkästään senkin vuoksi kannattaa katsoa. Jos siis arvostat hyviä sarjoja niin tutustu ehdottomasti tähän!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti