lauantai 13. lokakuuta 2012

Katsottu: The Proposition

Olen joskus vuosia sitten nähnyt The Proposition -leffan mutta nyt ajattelin katsoa sen uudestaan. Kyseessä on australialaisen enemmän musiikin saralta tunnetun Nick Caven käsikirjoittama western-elokuva, joka sijoittuu Australian syrjäseuduille 1800-luvun lopulla.


Elokuva seuraa Hopkinsin perheen raa'an murhan jälkeisiä tapahtumia. Viranomaiset saavat syylliseksi epäillyn Burnsin jengin tapettua veljeksiä Charlieta (Guy Pearce) ja Mikeytä (Richard Wilson) lukuunottamatta. Kapteeni Stanley (Ray Winstone) tekee vanhemman veljen Charlien kanssa sopimuksen, että pantiksi jäävää Mickeytä ei hirtetä viikon päästä jouluaattona, jos Charlie saa vielä vapaana olevan kolmannen veljeksen Arthurin hengiltä siihen mennessä. Kapteeni pitää tehdyn sopimuksen kuitenkin omana tietonaan, koska Hopkinsit tunteneet ihmiset Stanleyn vaimo (Emily Watson) mukaanlukien janoavat kostoa veriteosta ja eivät hyväksyisi sopimusta jolla tekijät pääsevät rangaistuksetta. Elokuvassa seurataan sekä Charlien yrityksiä hoidella veljensä Arthurin sekä Stanleyn yrityksiä pitää Mickey elossa.

Leffa on hyvin brutaali ja päähenkilöitä lukuunottamatta ihmiset eivät vaikuta tuntevan vähäistäkään sääliä toisiaan kohtaan. Stanleyn haave tuoda sivistys Australian syrjäseudulle tuntuu vain kaukaiselta haaveelta kun ihmiset käyttäytyvät kuin eläimet. Elokuvaa on kehuttu kovasti mutta minuun se ei uponnut kovinkaan hyvin. Leffa laahaa aikalailla ja tuntui uneliaalta. En tiedä saisiko elokuvalta enemmän jos pitäisi muutenkin Nick Caven musiikin tunnelmasta, itse en ole siihen pahemmin tutustunut. Kannattaa silti tutustua elokuvaan, ehkä se iskee muihin minua paremmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti