lauantai 30. maaliskuuta 2013

Katsottu: Shield kausi 4

Olisi taas aika esitellä Shieldin seuraava tuotantokausi. Tämä neljäs kausi ei pääse valitettavasti aivan samalle hyvyystasolle kuin muut kaudet ja muistakin kiireistäni johtuen jätän tämän kirjoituksen hieman lyhyemmäksi. On tämä silti ihan katsottava mutta Shieldin muiden kausien taso on vaan sen verran korkea ettei tällä kaudella päästä aivan samalle tasolle.



Strike team on hajotettu ja jäsenet siirretty uusiin tehtäviin. Farmingtonin poliisin johtoon nousee uusi henkilö, kapteeni Monica Rowling (Glenn Close). Hän ottaa käyttöön menetelmän jossa kaikkien vakavempien rikosten tekijöiden tai heidän omaisten omaisuus voidaan takavarikoida. Ajatus on että takavarikoitu omaisuus myydään ja ansaitut rahat käytetään yhteisön hyväksi eli tarkoitus on sentään hyvä mutta vastustus kasvaa viimeistään siinä vaiheessa kun rikollisten viattomien sukulaisten omaisuutta aletaan takavarikoimaan. Kauden toinen uusi päähenkilö on vankilasta vapautunut Antwon Mitchell (Anthony Anderson) joka on alkanut valtaamaan huumebisneksiä Farmingtonissa. Nykyään siveyspoliisin tehtävissä toimiva Shane Vendrell (Walton Goggins) sekaantuu Mitchellin puuhiin ja joutuu tämän kiristyksen kohteeksi.

Tällä kertaa en valitettavasti katsonut varsinaisesti mitään extroja mutta sekä boxissa lukevien että netistä katsomien tietojen perusteella mukana oli seuraavat jutut: Kaikista 13 jaksosta 8:sta on tekijöiden ja näyttelijöiden kommenttiraidat. Kaikista jaksoista on kasattu lisäksi 42 poistettua kohtausta ja kaiken lisäksi mukana on vielä 60-minuuttinen  "Under the Skin" -dokumentti jossa mennään kulissien taakse.

Mainitsemani kauden huonous saattoi johtua ihan vaan siitä että siinä panostettiin paljon Glenn Closen hahmoon ja itse näyttelijä ei vaan kiinnostanut minua paljoakaan. Kausi tuntui muutenkin enemmänkin täytekaudelta sillä jäi olo niinkuin kauden lopussa oltiin samassa tilanteessa kuin alussakin. Vaikka tämä kausi ei ollutkaan loistava niin kannattaa ehdottomasti jatkaa katsomista sillä seuraava kausi on puolestaan yksi sarjan parhaista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti