torstai 11. huhtikuuta 2013

Pelattu: Alice - Madness Returns

Hankin Alice: Madness Returnsin joskus kauan aikaa sitten Steamin alennusmyynnistä. Peli oli erittäin viihdyttävä mutta jostain syystä pelaaminen kuitenkin jäi kesken ja palasin sen pariin vasta nyt koska halusin rutistaa sen loppuun saakka. Tässä olisi nyt lyhykäinen esittely kyseisestä pelistä.

Ensimmäisenä täytyy sanoa, ettei Alice ole samalla lailla lapsille tarkoitettu peli mitä joku Disneyn Liisa Ihmemaassa -piirretty on. Pelin tunnelma on erittäin synkkä ja kieroutunut ja juonta sen enempää paljastamatta teemat erittäin lapsille sopimattomia. Peli on jatkoa American McGee's Alice -pelille, jota en ole valitettavasti pelannut (saa tarjota jos löytyy nurkista). Nykyään 19-vuotias Alice on seonnut päästään menetettyään perheensä tulipalossa ja asuu nyt orpokodissa. Paikan pitäjä psykiatri Angus Bumby koittaa saada lapset unohtamaan traumansa hypnoosin avulla mutta Alice jatkaa silti näkyjen saamisia Ihmemaasta. Eräänä päivänä hänet taas tempaistaan takaisin Ihmemaahan mutta paikka muuttuu yht'äkkiä vääristyneeksi ja peloittavaksi. Chesire Cat kertoo että muutos johtuu Ihmemaata läpi ajelevasta junasta ja Alicen täytyy pysäyttää se tai koko Ihmemaa tuhoutuu.

Peli on suurimmaksi osaksi 3-ulotteinen tasohyppelypeli jossa edetään hyppien ja taistellen Ihmemaan läpi. Jokaisella alueella on oma teemansa ja välillä käydään myös Ihmemaan ulkopuolellakin vieden tarinaa eteenpäin. Alice voi tehdä triplahyppyjä eli ponnistaa pari kertaa uudestaan ilmasta jonka jälkeen voi vielä leijailla tyylikkäästi alas. Taistelut vääristyneen Ihmemaan olentoja vastaan käydään yleensä lukitsemalla tietty vihollinen kohteeksi ja sitten annetaan vaan aseella palaa. Lukitus ei ole kuitenkaan pakollista vaan manuaalinen tähtääminenkin onnistuu joten on vain omasta sorminäppäryydestä kiinni kumpi menetelmä on parempi. Alice pystyy myös pienentymään ja kävelemään sisään seinissä olevista avaimenseiän muotoisista aukoista. Pienentymällä Alice näkee myös seinille kirjoitettuja vihjeitä sekä kävelytasoja ja muita normaaleille silmille näkymättömiä juttuja. Aivan kappaleen alussa sanoin pelin olevan suurimmaksi osaksi 3d-tasohyppelypeli, tämä sen vuoksi koska ajoittain välillä mukana on lisäksi erilaisilla tyyleillä toteutettuja minipelejä. En aio kaikista kertoa tässä mutta esimerkiksi ensimmäisenä vastaan tulee 2-ulotteinen tasohyppelypeli jossa paperimainen Alice etenee sivusta päin kuvattuna. Minipelit tuovat hauskaa vaihtelua normaaliin peliin ja olivat mielestäni tervetullut lisä.

Mainituista aseista Alicella on käytössä ainakin mielikuvituksellinen arsenaali jos ei muuta. Ensimmäisenä käyttöön saadaan terävä veitsi jolla hoituu hyvin lähitaistelu. Pidemmän välimatkan taistelut hoituvat puolestaan pippurimyllyllä josta tuli ainakin oma lempiaseeni. Teepannukanuuna on Ihmemaan versio kranaatinheittimestä ja tehokkaalla joskin hitaalla keppihevosella voi humahuttaa niin vihollisia kuin heikompia seiniä kunnon iskulla. Muita apuvälineitä ovat aikapommi sekä vihollisien ammuksia takaisin kimmottava sateenvarjo. Kaikkia aseita saa lisäksi päivitettyä tehokkaammiksi vihollisilta saatavilla hampailla.

Peli oli mielestäni erittäin viihdyttävä, mitä nyt loppupuolella kentät alkoivat hieman toistamaan itseään. Lisäksi pientä kitinää voisin antaa kamerakontrolleista. Normaalisti maan päällä Alicen ympärillä kieppuva kamera ei haittaa mutta kun olet hyppäämässä kuilun yli puhaltavan ilmavirran päälle ja kamera kiepsauttaa kriittisellä hetkellä 180 astetta ympäri niin eihän siinä voi oikein muuta tehdä kuin sanoa että per...jantai. Grafiikat olivat sentään todella onnistuneet ja pelin musiikeista ei voinut olla pitämättä. Itse pääsin ainakin taistelufiiliksiin kun kuulokkeissa alkoi soimaan rumpupaukemusiikit ja pääsi paukuttamaan pippurimyllyllä ties mitä epämääräisiä mömmöjä. Lisäksi pelin läpäistyä pääsee pelaamaan New Game Plussaa eli peliä uudestaan jo kerätyillä aseilla, niiden päivityksillä ja eri kenttäteemojen mekoilla. Mekot olivat vaihdettavissa jo ensimmäisellä pelikerralla mutta nyt tietyt mekot antavat pukijalle bonuksia kuten tuplamäärät hampaita vihollisista tai healthin automaattisen palautumisen kutistuneena ollessa. Lisäksi pelissä on paljon keräiltävää tavaraa joiden avulla valikoihin saa avattua kaikenlaista pientä kivaa joten todennäköisesti pelin tulee pelattua läpi vielä monenmonta kertaa, jos ei muuten niin vaikeammilla vaikeustasoilla.

Tähän loppuun vielä ilmoitusluonteinen asia. Olen aloittanut vähän aikaa sitten Super Mario Sunshine -pelaamisvideoiden laittamisen blogiini. Tiedän ettei Mario kuitenkaan kiinnosta aivan kaikkia ja muutenkin haluan tarjota vaihtoehtoja ja kun tämä Alice nyt vaan on niin pahuksen hyvä peli joten siispä... tästä hetkestä lähtien alan laittamaan tänne lukijoiden iloksi/kiusaksi myös Alicesta pelaamisvideoita. Ensimmäinen video on jo tehty joten se on luvassa vielä tänään (itse asiassa aivan pian), hold your hobby horses!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti