tiistai 14. toukokuuta 2013

Leffakuvavisa #1

Tulipahan mieleen että kun pelikuvavisan formaatti on erinomaisen toimiva ja blogissani vierailee paljon myös elokuvista pitäviä ihmisiä niin voisin tehdä vastaavanlaisen visailun elokuvista. Tai nimestään huolimatta mukana saattaa olla myös TV-sarjoista kuvia mutta en keksinyt parempaa nimeä sen puolen minuutin aikana minkä uhrasin nimen keksimiseen ja leffajatelevisiosarjakuvavisakaan ei olisi kuulostanut kaikkein fiksuimmalta.

Ajatuksena on siis se että vilauttelen muutamia kuvia elokuvista (tai TV-sarjoista) ja niistä sitten vaan tietämään/arvaamaan että mistä elokuvasta (tai TV-sarjasta) on kyse. Oikeat vastauksen kerron aivan postauksen lopussa, joskin "piilotettuna". Kun haluat tarkastaa vastaukset niin maalaa teksti hiirellä jolloin oikeiden vastausten pitäisi tulla näkyville. Älä kerro kommenttiosiossa oikeita vastauksia mutta muuten siellä saa vapaasti käydä vapaata (spoilaamatonta) keskustelua ja kertoa esimerkiksi montako meni oikein. Onnea/tietoa visailuun! :)

Voin sanoa että alunperin aikomuksena oli ottaa reilusti vaikeammin tunnistettavia kuvia elokuvista ettei niissä näy ainakaan pääosien esittäjiä. Tuo periaate kuitenkin unohtui kuvia "räpsiessä" ja laiskana en jaksanut ottaa enää uutta kuvasarjaa joten näihin on tyytyminen tällä kertaa. Seuraavalla kerralla luvassa siis haasteellisempia kuvia! :)

1. Kuva: Jack Nicholson hammaslääkärissä.

2. Kuva: Ian McKellen hamm... häkissä

3. Kuva: Eddie Murphy jalattomana miehenä.

4. Kuva: Bill Murray hammaslääkärissä.

5. Kuva: Tuntematon mies jalattomana miehenä.

Vastaukset:

1. Pieni Kauhukauppa (1960)
2. X-Men 2
3. Vaihtokaupat
4. Pieni Kauhukauppa (1986)
5. Kids - Tämän Päivän Lapsia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti