maanantai 13. toukokuuta 2013

Pelattu: Super Mario Sunshine #11

Vuorossa olisi taas Super Marion seikkailujen vuoro. Tällä kertaa kenttiä ei pelattu kylläkään kovinkaa suurta määrää, niiden lukumäärä jäi nimittäin säälittävään yhteen. Sain kyseisessä kentässä tuhlattua sen verran aikaa että jätin jatkopelaamiset suosiolla seuraavalle kerralle. Tälläkin kertaa Mario pudottautui Noki Bayssa uiskentelemaan ja järven pohjassa odotteli jättikokoinen ankerias jolla oli Uuno Turhapuron hampaat. Aluksi en tajunnut edes että mitä olennolle piti tehdä mutta myöhemmillä yrittämillä huomasin että asia olikin selostettu jo aiemmin eli suuhygienistin hommaksihan sitten meni. Valitettavasti minä sekä Marion ja kameran kontrollit eivät olleet hyvässä yhteistyössä veden alla ja mielessäni kerkesi kajahtelemaan useampikin ärräpää ennenkuin purukalustot saatiin lopulta kiiltäviksi.

Bloggerin ja Youtuben yhteistyössä näyttää olevan taas ongelmia mutta onneksi Youtubesta saa upotuskoodin jotta videon voi lisätä manuaalisesti. Pikaisen vaikutelman mukaan viden lisäys tällä tapaa onkin parempi kuin Bloggerin oma mutta ilmoittakaahan jos tämän nykyisen videon näkymisessä tulee jotain ongelmia!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti