tiistai 4. kesäkuuta 2013

Katsottu: Spesialisti

En ole vähään aikaan kirjoitellut elokuvista ja nytkin aika on ollut hieman kortilla. Päätin nyt kuitenkin vaihtelun vuoksi ottaa Netflixin puolelta melko randomilla jonkun elokuvan ja säästyypähän ainakin extroista kirjoittelulta siitä yksinkertaisesta syystä ettei Netflix-versioissa ole niitä. Valitsin elokuvaksi 90-luvun alkupuolen tuotoksen Spesialisti, muistin elokuvasta ennakkoon yllättävän vähän siihen nähden että kyseisen elokuvan julistekin koristi seinääni kotona asuessani varmaan 5 vuoden ajan...

Elokuva kertoo räjähde-experteistä Ray Quick (Sylvester Stallone) ja tämän kolleegasta Ned Trent (James Woods) jotka ovat suorittamassa Etelä-Amerikassa CIA:n tehtävää. Ray ei aitoon sankarityyliin halua että viattomat sivulliset menehtyvät, Trentille asialla ei ole niin merkitystä. Tämä aiheuttaa paitsi miesten välien katkeamisen mutta myös molempien potkut CIA:sta. Vuosia myöhemmin Ray on siirtynyt palkkamurhaajan tehtäviin joskin pyrkii pitämään edelleen kiinni periaatteistaan ettei viattomia vahingoiteta. Kuvioihin astuu May Munro (Sharon Stone) joka janoaa kostoa vanhempiensa murhaajille rikollisorganisaation johtajalle Tomas Leonille ja tämän muulle väelle. Omaperäisten elokuvien tapaan myös Trent sattuu työskentelemään Leonille ja saa nyt mahdollisuuden kostaa entiselle työkaverilleen.

Elokuvassa on käytännössä vain kolme merkittävää näyttelijää, muut ovat täysin turhia ja kliseisiä statisteja Stallonekin vetää roolisuorituksensa niin tottuneella otteella ettei siinä ollut oikein mitään uutta eikä mielenkiintoista. Stone on yksi harvemmista naispuolisista näyttelijöistä jotka ovat mielestäni ainakin menetteleviä. mitä nyt hänenkin tämänkertainen rooli oli melko mielikuvitukseton. James Woods suoriutui kolmikosta parhaiten, hän on yleensäkin ollut todella hyvä elokuvissa ja niin oli tälläkin kertaa, jos ei nyt loistava niin ainakin hyvä (pahiksena).

Jos elokuvaa pitäisi kuvailla parilla sanalla niin ne olisivat varmaan mielikuvitukseton ja tylsä. Kyllähän elokuvassa koitetaan pari kertaa heittää mukaan todella pökkelöä vitsiä ja yleisön kosiskelut paidattomalla Stallonella ja nännejään esittelevällä Stonella on niin läpinäkyvää että se alkoi jopa häiritsemään. Olen varmaan sivistymätön ihminen mutta muistan Stonelta vain pari elokuvaa tämän lisäksi (Basic Instinct ja Taivaansilpoja) ja näissä kaikissa hänen tehtävä tuntuu olevan lähinnä vilauttelu mikä on sinänsä harmi kun voisi hän olla muutenkin "ihan ok" näyttelijä vaikka vaatteet pysyisikin päällä. Nyt ainoaksi myönteiseksi asiaksi tässä elokuvassa jäi luotettava James Woods jonka ei tarvitse riisua vaatteitaan saadakseen minun kunnioitusta!

Lisätty: Se että James Woodsilla pysyy paita päällä niin saattaa selittyä tällä:
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012082816008508_ul.shtml

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti