perjantai 14. kesäkuuta 2013

Pelattu: Super Mario Sunshine #18

Taas oli aika pelata Mariota hieman eteenpäin. Pakko tunnustaa että koitin pelata tätä osuutta jo aiemminkin mutta jumittelin kentässä/kentissä todella pahasti joten päätin pelata koko osuuden uudestaan. Tällä kertaa riehutaan vain Pianta Villagessa kahden tehtävän edestä mutta oli siinäkin puolen tunnin edestä puuhasteltavaa. Ensimmäisenä tehtävänä oli raahata tulikuuma Chain Chomps vesialtaaseen jäähdyttelemään ja homma olikin suhteellisen helppo. Vaikeudet tulivat seuraavassa tehtävässä jossa jo pelkän hedelmäpuun saati sitten salatason löytymisen kanssa sai pähkäillä pidemmän tovin (suurin osa tästä vitkuttelusta tapahtui siinä aiemmalla pelikerralla). Itse salatasollakin meni jokunen tovi ku Mariota heiteltiin ympäriinsä kuin heittopussia ja kentän piti aloittaa aina alusta. Onneksi heti kentän alusta sai lisäelämän joten Game Overista ei ollut suurempaa pelkoa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti