keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Pelattu: Super Mario Sunshine #19

Se olisi viikon puolivälin kunniaksi taas uusien Mario-seikkailujen vuoro. Aika viimeisiä ollaan jo viemässä ja käsittääkseni montaakaa kenttää ei ole enää jäljellä. Tällä kertaa mentiin kuitenkin vielä uuteen lomakohteeseen eli Sirena Beach. Ensimmäisenä vastoinkäymisenä oli jättikokoinen rauskun varjo vai mikä tuo olento nyt olikaan. Otus jakaantui aina osumista kahtia joten pian ympäristössä oli jo melkoinen vilinä jos ei toiminut varovasti. Onneksi aurinkovarjojen alla pystyi olemaan turvassa mutta välillä joutui silti käymään tankkaamassa lisää vettä läheisestä altaasta. 

Toisena tehtävänä Sirena Beachilla oli jälleen kerran se ikävin tehtävätyyppi eli salainen taso jossa vesipumppuakaan ei ole käytössä. Onneksi lisäelämän pystyi saamaan heti radan alussa joten läpäisy oli kiinni lähinnä omasta sinnikkyydestä että montako kertaa jaksaa ottaa saman kentän uudestaan ja aloittaa joka kerta aivan alusta. Tämä rata oli taas yksi osoitus siitä että 3-ulotteiset tasohyppelyt eivät ole minun juttu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti