keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Seuraava peli kehiin

Nyt kun blogissa on pelattu kahta peliä yhtäaikaa ja Alice meni viime kerralla läpi niin alkoi olemaan aika miettiä että mitä pelattavaa ottaisin mukaan seuraavaksi. Käytännön syistä päätin että loppuvuoden pelaamisvideot olisivat PC-peleistä (Marion pelaan vielä loppuun) ja kun olin muutenkin alkanut pelaamaan Youtuben puolelle Batman Arkham -pelejä niin miksipä en pelaisi niitä täällä blogin puolella. Aikani on kuitenkin sen verran rajallinen etten kerkeisi pelaamaan montaa eri peliä yhtäaikaa ainakaan sellaisella tahdilla kuin haluaisin. Eli there it is... Alice saa jatkoa ensin Batman Arkham Asylum -pelillä ja sen jälkeen Arkham Cityllä.

Voisin valoittaa taustoja sen verran että olen pelannut Asylumin kerran läpi normaalilla vaikeustasolla ja Cityä olen pelannut vain hieman alusta. Jotta pelit (erityisesti Asylum) ei menisi liian speedrunnaamiseksi niin tällä kertaa vaikeustasona on vaikea. En ole varma vaikuttaako vaikeustaso miten paljon Batmanin ja vihollisten elinvoimaan tai saataviin kokemuspisteisiin (asiasta tarkemmin tietävät voivat kertoa) mutta ainakin taisteluita helpottavat vihollisten hyökkäysyrityksiä osoittavat merkit loistavat poissaolollaan joten tappeluista tulee vaikeampia, ainakin minun taidoillani.

Erityisesti jos Arkham -pelit ovat jollekin vähemmän tuttuja niin tässä olisi esimauksi lyhyt video pelin challenge -tehtävästä jossa Batmanin tulee napsia tajuttomaksi kaikki viholliset mahdollisimman nopeasti. Itselläni meni näppäimet vielä monesti sekaisin keskenään mikä aiheutti monia ikäviä (lähinnä Batmanin) kuolemia eli videota ei todellakaan ole kuvattu ensimmäisellä yrityksellä... :)

2 kommenttia:

  1. Hienoa! Itse ainakin rupean katsomaan noita ja kerron omat pelikokemukset pelien kohdista. Onhan nuo sentään minun suosikkipelejä (ja kummatkin pelattu läpi monet kerrat... Asylum jopa PS3:lla platinaksi... City tulee olemaan seuraava plat.)!

    Tuo vaikea vaikeustaso taitaa tosin muuttaa noita kumpaakin asiaa vähäsen. Tosin itse pelaan aina nuo Arkhamit vaikealla joten en ole aivan varma tuosta muuttumisesta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kaikenlainen osallistuminen niihin pelivideihin on erittäin sallittua :) Sillä ehdolla toki ettei spoilaa kertomalla ainakaan tulevista tapahtumista siltä varalta jos joku sattuu seuraamaan tätä ensimmäistä kertaa. Mitä tuohon pelaamiseeni tulee niin ei kannata ainakaan odottaa että pelaaminen olisi kovinkaan pro-tasoa :D

      Olen pelannut jo kaksi ensimmäistä videota Asylumista testatakseni sitä vaikeustasoa ja rehellisesti sanottuna muutamassa kohdassa kerkesi tulemaan selkään tuskastuttavankin usean kerran kun aiemmasta pelikerrasta on jo aikaa ja tuli myös sompailtua niiden näppäinten kanssa (esim. tyyliin että tarkoitus oli tiputtautua roikkumaan gargoylen päältä niin väärä nappi aiheuttikin upean hidastetun liidon suoraan vihollisten tulilinjalle :D). Nolointa tuossa oli että ne ongelmat tuli jo noin alussa peliä, toivottavasti tässä harjaantuu jo seuraavaan videoon mennessä :D

      Poista