torstai 11. heinäkuuta 2013

Katsottu: Lentävien Tikarien Talo

Pari päivää sitten esittelin Hero -nimisen aasialaisen elokuvan. Tällä kertaa on vuorossa Heron ohjaajan kaksi vuotta myöhemmin tekemä elokuva Lentävien Tikarien Talo, jonka löysin vähän aikaa sitten kirpputorilta. Elokuva jatkaa samoja akrobaattisia taistelukohtauksia kuin Herossa joskin tällä kertaa mukana on reilusti enemmän herkistelyäkin.

Elokuva kertoo jälleen kerran muinaisesta Kiinasta, jolloin hallitus on rappiolla ja eliitti taistelee kapinallisia vastaan. Suurin uhka valtaa pitäville on ryhmä nimeltä Lentävien Tikarien Talo. Kaksi poliisipäällikköä epäilee että sokea tanssijatyttö (med ilmiömäiset taistelutaidot) nimeltä Mei tietää kapinallisten päällikön olinpaikan ja punovat juonen tämän vangitsemiseksi. Toinen päälliköistä aiheuttaa Mein vangitsemisen kun taas toinen pelastaa Mein toivoen tämän vievän hänet Tikarien johtajien luokse. Kaksikko (mies ja nainen, ei poliisipäälliköt)) tottakai kiintyy pakomatkan aikana toisiinsa ja vain aika näyttää että onnistuuko miesten juoni

Tässä elokuvassa ei ole aivan yhtä paljon (itselleni) tunnettuja näyttelijöitä kuin Herossa oli, vaan muutama kumminkin. Meitä näyttelevä Zhang Ziyi oli tuttu ainakin Hiipivästä Tiikeristä Piilotetusta Lohikäärmeestä (elokuva jonka pitäisikin pitkästä aikaa katsoa) ja 2046:sta. Gigolo-pelastajaa Liu:ta näytellyt Andy Lau on puolestaan tuttu mm. Infernal Affairs -elokuvista. Elokuvan extroja en kerennyt katselemaan ajan puutteen vuoksi mutta niitä DVD-version mukana kyllä riittää sen verran että ne on laitettu aivan omalle levylle. Kotelon mukaan mukana on valokuvien, henkilötietojen jne lisäksi mm. story boardseja sekä Making of -dokumentti.

Sain elokuvasta hieman ristiriitaisia tuntemusia etten oikein tiedä mitä siitä pitäisi ajatella. Välillä minua alkoi häiritsemään epärealistiset kohtaukset kuten että tikarit lentelivät kuin maaliin hakeutuvat ohjukset. Ehkä heittäjät olivat todella taitavia ja eihän tämä muutenkaan ole mikään realistinen elokuva, mutta tuo seikka häiritsi siltä. Myös elokuvan loppupuolella ihmeellisen kestävät taistelijat alkoi enemmänkin huvittamaan. Muuten taistelukohtaukset pitkin elokuvaa olivat kyllä upeannäköisesti toteutettuja ja niitä oli ilo katsella. En tiedä katsoisinko tätä elokuvaa montaa kertaa kun välillä kävi hieman tylsäksi mutta kyllä tämän aina yhden kerran katsoo...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti