maanantai 23. syyskuuta 2013

Steam nyt myös käyttöjärjestelmä


Steam on ilmoittanut pian valmistuvasta uudistuksestaan eli SteamOS:stä joka on pelkkään Steamin käyttöön olohuoneympäristössä tarkoitettu käyttöjärjestelmä. Pienenä skeptikkona en välttämättä pidä SteamOS:ia kovinkaan mullistavana uutuutena koska Steam on ollut jo tähänkin asti hyvin tuettuna isompien näyttöjen ja peliohjainten kanssa. Ilmeisesti suurin hyöty lienee erillisen käyttöjärjestelmän (lue: Windowsin) pois jäämisenä välistä jolloin pelit toimivat (ehkä) paremmin.

Mahdollisen tehokkuuden lisäksi SteamOS:sta on kerrottu tällä hetkellä neljä muuta ominaisuutta:
  • SteamOS:ssa toimivat sekä Windows- että Mac-pelit
  • Lainaamo -palvelun avulla perheenjäsenet ja kaverit voivat pelata pelikokoelmasi pelejä. Tämä on sama toiminto kuin aiemmin kertomani Family Sharing -palvelu.
  • Yhteistyö usean mediapalvelun kanssa. Itse toivon lähinnä tukea Netflixille joskin eri asia tulisinko hyödyntämään sitä.
  • Pelitilejä käsitellään erikseen eli lapset eivät pääse käynnistelemään vanhempien pelejä jne. Tavallaan en näe tässäkään mitään uutta koska tähänkin asti Steamia ollaan käytetty vain yksi pelitili auki kerrallaan.


Toivon tottakai että SteamOS:iin tulee jotain hienojakin uudistuksia joita en itse vielä näe mutta kuten kaikessa muussakin asiassa, aika näyttää...

Lähde:

2 kommenttia:

  1. Ei voi muuta sanoa, kuin että elämme mielenkiintoisia aikoja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain. Valvelta on tulossa ilmeisesti vielä kaksi muutakin uutista tällä viikolla, Saas nähdä tuleeko siellä pian Steam Box :)

      Poista