sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Kirpputorit: Päätön Muumio-House Z

Menneellä viikolla tuli kierrettyä taas hieman Kuopion paikallisia kirpputoreja. Tarkemmin sanottuna paikkoina olivat aivan keskustassa sijaitsevat paikat eli pari viikkoa sitten aloittanut Sesonkitori ja useamman vuoden pyörinyt Citypörssi. Tällä kertaa löydökset keskittyivät katseltaviin tuotoksiin eli elokuviin ja TV-sarjoihin ja tässä seuraa lyhyt yhteenveto tämänkertaisista bongauksista.

Päätöntä Ratsumiestä en ole koskaan aiemmin nähnyt, mutta Johnny Deppin leffan saadessa 0.70 eurolla en vain pystynyt sanomaan 'ei'. Toisena elokuvista oli Mummy Returnsin 2 levyn versio, joka irtosi 1.50 eurolla. Olen tämän nähnyt joskus aikaa sitten, mutta tapahtumista ei ole kuitenkaan minkäänlaista muistikuvaa, joten hyvin voi katsoa vielä toistekin. Ennen katsomista olen kuitenkin velvoitettu etsimään käsiini myös muumioiden ensimmäisen osan, sillä kakkososaan voi suoraan skipata vaan pitää katsoa järjestyksessä. Kolmannes elokuva oli pieni yllätys, sillä harvemmin tulee vastaan edellisvuotena julkaistuja elokuvia 2.50 eurolla. World War Z teki kuitenkin tämän poikkeuksen ja kun harvemmin Brad Pittin elokuvat ovat olleet ainakaan hirmuista tuubaa, niin piti tämänkin sitten ottaa mukaan. Viimeisenä joskaan ei todellakaan vähäisimpänä löysin House TV-sarjan neljännen tuotantokauden 5.00 eurolla. Tämä passasikin minulle erinomaisesti, koska joku aika sitten löysin saman sarjan kolme ensimmäistä kautta ja tämä sopii näille hyväksi jatkoksi.

Jos satut käymään Sesonkitorilla ja tykkäät erityisesti elokuvista, niin kannattaa käydä katsomassa myyntipaikkaa 65. Eräs blogissanikin vieraillut henkilö (hieno tyyppi  siis) on myymässä elokuvakokoelmiaan pois ja paikalla oli ainakin vielä maanantaina iso laatikollinen elokuvia ja lisää on kuulemma vielä tulossa, kunhan tilaa vapautuu. Käykäähän siis tsekkaamassa! :)

Toinen muistutuksen aihe on, että vielä on vajaa pari tuntia aikaa osallistua blogini peliarvontaan, joten käykäähän ilmoittautumassa jos ette ole sitä vielä tehneet! :)

2 kommenttia:

  1. Hyvät löydöt jälleen! Etenkin tuo World War Z, ihan käsittämätöntä miten noin tuore tapaus voi olla tuollaisella hinnalla :D oli yksi viime vuoden suosikkielokuviani ja aika kirkkaasti jopa paras zombieleffa. Päätön ratsumies on kanssa katsottava, tosin mulla siihen taas nostalginen suhde, kun tuli nähtyä aika nuorena. Sivuosissa vilisee kyllä hirmuisesti tuttuja naamoja. Odotan juttua näistä sitten kun saat katsottua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo epäilin itsekin, että onko tässä nyt levyt ihan naarmuilla vai miksi on näin halpaa. Itse asiassa olen katsonut jo kyseisen lehvan, mutta en tietenkään voi kertoa vielä mielipidettäni koska kerron sen sitten esittelytekstissä jahka jaksan sen vaan väsätä :D Oukei tuo on aina itselleni suuri olussa jos tuttuja naamoja vilisee leffassa eli pitääkin ottaa se tämän viikon katselutavoitteeksi :)

      Poista