torstai 31. heinäkuuta 2014

Kirpputorit: Broken Super Captain Avenger

Taas olisi sen aika, kun esittelen maallista materiaa, jota olen onnistunut hamstraamaan omiin nurkkiini kirpputoreilta. Näistä ensimmäisistä löydöksistä minulla oli aivan sellainen muistikuva, niinkuin olisin kertonut niistä jo aiemmin mutta pienen etsinnän lopputuloksena en löytänytkään niistä minkäänlaista mainintaa blogista tai koneeltani. Ilmeisesti olen vain meinannut kirjoittaa niistä mutta homma unohtunut sitten kokonaan. Tätä se vanhuus teettää...

Ensimmäisinä löydöksinä olivat kuitenkin nivaska pelejä, joita bongasin muutama viikko sitten. Ensin bongasin Sesonkitorilta Nintendon DS:lle tehdyn New Super Mario Brosin (12 euroa). Omistin jo entuudestaan New Super Mario Brosit Wiille ja Wii U:lle ja pitihän minun sitten hamstrata itselleni myös tämäkin versio, jotta voin tehdä vertailuja siitä toimiiko kyseinen peli myös käsikonsolilla. Seuraavaksi siirryin parin sadan metrin päähän Citypörssiin ja siellähän löydökset jatkuivat. Hyllyköstä löytyi niin ikään DS:lle tehty versio PC:lläkin mainetta niittäneestä Broken Sword -pelistä (3 euroa), jonka DS-porttausta on vielä kehuttu jonkin verran. Lisäksi samasta paikasta tarttui mukaan 3DS:n peli Tom Clancy's Ghost Recon Shadow Wars (5 euroa). Rehellisesti sanoen minulla ei ollut hajuakaan oliko tämä peli edes hyvä...pakko vaan oli ostaa tämä pois koska a) 3DS -peli b) yleensä kirpputorilla olevat käsikonsolipelit ovat olleet jotain Nintendogseja tai Barbie-pelejä. "Outoa" että sellaiset pelit on haluttu viedä pois myytäväksi...

Tänään pääsin täydentämään myös elokuvakokoelmiani, enkä vain millä tahansa elokuvilla vaan Marvel-sellaisilla. Minulla ei ole (muistaakseni) Avengers -elokuvaa ja olen nähnyt sen vain Netflixin kautta. Nyt elokuva tuli vastaan Citypörssissä ja päätin ottaa sen talteen, vaikkei 5 euron hinta DVD-elokuvasta nyt ollutkaan mahdottoman halpa. Katsoessani aiemmin Avengersia (oho huomasin juuri etten ole siitäkään kirjoittanut blogiin esittelyä vaikka leffa on kyllä nähty), tajusin etten tiedä oikein mitään Kapteeni Amerikan menneisyydestä ja sekös harmitti. Hänen nimikkoleffa alkoi heti kiinnostamaan ja nyt kun se löytyi Citypörssistä (5 eurolla), minulla on vihdoinkin mahdollisuus elokuvasivistää itseäni, jippii!

Siinäpä ne sitten taas olivat, lisää löydöksiä taas joskus!

3 kommenttia:

  1. Syy sihen Tom Clansyn Shadow wars pelin kirpputorilta löytymiseen on yksinkertainen, se ei ole hyvä, mutta ei se ole huonokaan. Itsekkin kyseisen pelin olen omistanut ja myynyt eteenpäin. Kun sen siis ensin läpi pelasin. Paljon parempi peli jos siis verrataan näitä strategia peleinä on Fire Emblem Awakening. Siinä Shadow Warssissa kun paistaa kiireellinen konsolin vaihto. (alunperin piti tulla DS:lle) Peli siis on graafisesti kuin DS peli. Sitä ei hiottu ja hieman hutaisemalla pistetty kasaan. Kyllä sen siis läpi pelaa mutta ei jäänyt intoa pelata uudelleen läpi...enää ikinä :D

    Olisipa täälläkin noita kirppareita niin voisi itsekkin niillä pyöriä ja tehdä löytöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en tavallaan olettanutkan sen olevan täyttä timanttia, mutta jos se olisi edes yhden läpiipeluun arvoinen niin sekin olisi jo ihan ok :) Joo tuo kirpputorien puuttuminen osalta paikkakunnista on kyllä harmillinen juttu. Yksi vaihtoehto olisi tietysti nettikirpputorit, joskaan silloin ei pääse hypistelemään niitä tavaroita

      Poista
    2. Onhan sitä täällä pari kirpparia, mutta ehkä juurikin siksi siellä pyörii lähinnä ne samat tavarat samoilta henkilöiltä. Jos tulee uusia niin pidetään sitten niin suuria hintoja että sama ostaa uutena jostain ale myynnistä viimeistään. :D
      Nettikirpparit, ainakin facebookissa, kärsii myös samasta ongelmasta.

      Poista