torstai 15. tammikuuta 2015

Star Wars The Complete Saga

Ulkomailta on yleensä kiva tilata tavaraa. Sieltä tuotteet saa usein kotimaata halvemmalla ja joitakin tavaroita ei edes saa omista kaupoista. Viimeisin käsikonsoli ei ollut ainoa muilta mailta tilattu tavara ja ajattelin huvin vuoksi esitellä uuden hankinnan pintapuolisesti (syvällisempi esittely tulee myöhemmin).

Star Warsit kuuluvat jokaisen ihmisen yleissivistykseen ja erityisesti ne ensimmäiset osat 4-6 onkin tullut katsottua lukuisia kertoja. Nämä uudemmat osat 1-3 ovat jääneet vähemmälle katsonnalle ja jotenkin olen haikaillut näiden leffojen kokoelmaa jo useamman vuoden. Valitettavasti tälläisiä kokoelmia ei ole ollut tai sitten ne ovat olleet turhan kalliita. Nyt kun olen vihdoinkin päässyt Blu-ray -leffojen makuun, ainoa vakavasti harkittava ostos on ollut Suomenkin kaupoissa myynnissä oleva Star Wars The Complete Saga -kokoelmaboxi, joka sisältää kaikki nämä elokuvat blu-rayna sekä reilusti lisämateriaalia. 

Surullinen ilme naamalla olenkin katsellut joka kerta Anttilan Top-Tenissä käydessäni kyseistä boxia ja rukoillut että halpenetkos vihdoinkin siitä 70-80 euron hinnasta, mutta ei se vaan ole halventunut. Jotain hienoa tapahtui kuitenkin joulukuussa (se kuuluisa joulun ihme?) ja työkaverini bongasi Yhdysvaltain Amazonista kyseisen boxin reilusti alennettuun hintaan, hinta taisi olla 50 euron pintaan. Puolittaaksemme toimituskulut tilasimme samalla kertaa molemmille omat boxit. Aivan ongelmitta toimitus ei tietenkään tapahtunut, sillä paketin tultua Atlantin yli Eurooppaan ja lopulta Suomeen kuriiri koitti tuoda paketin joulupäivinä työpaikallemme, jolloin kukaan ei ollut tietenkään vastaanottamassa pakettia. Kuriiri ei tietenkään voinut koittaa ottaa yhteyttä meihin esimerkiksi puhelimitse vaan päätti suuressa viisaudessaan lähettää paketin takaisin Yhdysvaltoihin :-D

Joululomien jälkeen kun saimme kuulla tilanteesta, tapahtumalle ei voinut kuin nauraa. Onneksi Amazonin asiakaspalvelun kanssa ei tarvinnut (muistaakseni) vääntää kättä vaan he suostuivat lähettämään heti uudet boxit toiselle puolelle maapalloa ja nyt alkuviikosta boxit sitten tulivatkin perille, YATTA! Pitääkin tästä alkaa lämmittelemään itseä Star Wars -tunnelmaan ennen seitsemättä episodia, eihän tuon teattereihin tulemiseen olekaan enää kuin vajaa vuosi...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti