tiistai 31. maaliskuuta 2015

Katsottu: Hotelli Ruanda

En muista enää kunnolla, miksi ostin aikoinaan Hotelli Ruanda -leffan Ehkä se oli alelaarissa tai sitten huomasin elokuvan olleen ehdolla kolmessa Oscar -kategoriassa ja siten hyvä elokuva. Oli syy mikä tahansa, niin mukaan lähti ja nyt ajattelin pitkän vitkuttelun jälkeen katsastaa elokuvan.

Elokuva kertoo Ruandassa asuvasta belgialaisen hotellin johtajasta Paulista (Don Cheadle). Maan poliittinen ilmasto on todella tulenarka ja vihanpitoa käydään kokoajan Hutujen ja Tutsien välillä. Paul kuuluu itse Hutuihin, kun taas hänen vaimo Tatiana (Sophie Okonedo) on Tutsi ja tämä nousee huolenaiheeksi vasta siinä vaiheessa, kun Hutut julistavat sodan Tutseja vastaan. Hutut aloittavat silmittömän teurastamisen kaduilla ja länsimaalaiset keskittyvät lähinnä tilanteeseen erossa pysymiseen. Apuna Paulilla ja hänen perheellä on lähinnä YK:n eversti Oliver (Nick Nolte) sekä muutamia heidän työntekijöitä ja sotilaita. Tilanne ei tietenkään helpotu myöskään kun hotelliin alkaa hakeutumaan sadoittain paossa olevia Tutseja...

Itse elokuva oli aikalailla juuri sellainen kuin odotinkin eikä tuonut pahemmin yllätyksiä. Elokuvassa näytetyt hirmuteot tuntuvat kuitenkin kauheammilta, kun muistaa että ne tosiaan olivat todellisuutta vuonna 1994. Pienoisesta yllätyksettömyydestään huolimatta suosittelen elokuvan katsomista erityisesti jos haluat muistuttaa itseäsi, että millaista elämä on ollut tuttujen ja turvallisten länsimaiden ulkopuolella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti