sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Pelattu: Life Is Strange Episodit 1-3

Life Is Strange on viisi episodia sisältävä seikkailupeli, josta on tähän mennessä julkaistu kolme ensimmäistä osaa ja loput tulevat pelattavaksi syksyyn mennessä. Peli oli itselleni tuntematon, mutta kaverin suositus ja tarjoushinta G2A:ssa sai minut ostamaan tämän pelin ja niinhän siinä kävi, että koukkuun tuli jäätyä ja kaikki kolme episodia tuli pelattua melkein putkeen välissä olevia yöunia lukuunottamatta.

Peli kertoo Maxine "Max" Caulfieldistä, valokuvauksen opiskelijasta joka viettää normaalia college-elämää rampaten oppituntien ja asuntolan välillä, tekstaillen ystävien kanssa ja ottamalla vähän väliä selfieitä. Eräänä päivänä hän sattumalta huomaa omaavansa poikkeuksellisen kyvyn, jolla hän pystyy palaamaan ajassa hitusen taaksepäin ja muuttamaan tämän avulla tapahtumien kulkua. Korjattavia asioita nuoren tytön elämässä löytyykin, sillä koulussa löytyy niin ilkeitä bitch-tyttöjä (tällä kertaa ei sentään cheerleader-joukkueen kapteeni), pomottelevia henkilökunnan jäseniä, rehtori joka on kiinnostunut lähinnä koulun maineesta ja tukirahoista jne. Samaan aikaan kun Maxille paljastuu hänen uusi kyky, hän alkaa näkemään pelottavia näkyjä, joiden mukaan heidän Arcadia Bay-niminen kotikapunki on kohtaamassa tuhon muutaman päivän sisällä. Onneksi Max törmää lapsuutensa bestikseensä Chloeen, joka elää nykyään hulivilielämää ja yhdessä he alkavat selvittelemään molempien tyttöjen ongelmia.

Pelin kontrollit ovat seikkaupelien tapaan yksinkertaiset - WASD-näppäimillä liikutetaan Maxia ja hiirellä etsitään ympäristöstä hotspotteja eli esineitä, joiden kanssa voi tehdä jotakin. Keskusteluissa valittavana on yleensä pari eri vaihtoehtoa ja aiheita saa lisää usein käyttämällä hyödyksi Maxin uutta kykyä. Neito muistaa tapahtumat ja puheet aikasiirtymien yli joten usein uutta tietoa tongitaan jututtamalla ihmistä ja kun uutta tietoa saadaan, niin palataan ajassa hieman takaisinpäin ja aletaan oma-aloitteisesti puhumaan aiheesta jolloin juttukaveri uskaltaa puhumaan aiheesta entistä vapautuneemmin. Itse ajassa takaisin palaaminen tapahtuu painamalla melkein milloin tahansa CTRL-näppäintä tai hiiren kakkosnäppäintä. Mm. Walking Deadien tapaan pelissä tehdyt valinnat vaikuttavat myöhempään peliin, mutta onneksi tässä pelissä ei keskusteluissa ole aikarajaa vaan valintoja voi pohdiskella rauhassa ja tehdä jopa uudestaan aikamatkustustoiminnolla. Pelin grafiikat ovat "ihan kivaa" -tasoa ja musiikit ansaitsevat minulta erityiskehuja, sen verran hyvin ne sopivat tilanteisiin ja tulee melkein olo niinkuin tässä oltaisiin katsomassa TV-sarjaa.

Life Is Strange osasi yllättää minut täydellisesti ja nyt harmittaa, että seuraava episodi julkaistaan ilmeisesti vasta heinä- ja sitä seuraava elokuussa. Peli sekoittaa toimivalla tavalla nuorille suunnattuja collegesarjoja, elokuvaa Perhosvaikutusta ja lukemani mukaan myös Heavy Rainia (itse en ole tosin kyseistä peliä vielä pelannut, joten vaikea kommentoida). Suosittelen tätä peliä vilpittömästi jokaiselle seikkailu-/mysteeripelien ystäville.

6 kommenttia:

  1. Jooh, Life Is Strange on kyllä peli, mitä pitää kokeilla jossain vaiheessa. Kiinnostaa aiheeltaan aika paljon, mutta taidan odottaa hintojen laskuja sekä kaikkien episodien ilmestymistä, jotta ei tarvitse kuukausia odottaa seuraavan jakson tuloa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on usein episodimaisten pelien tai TV-sarjojen kanssa noin, että haluan odottaa ensin mielummin koko pelin/sarjan ulostuloa ennen kuin pelaan/katson tai esittelen täällä blogissa. Tällä kertaa ajattelin tehdä kuitenkin poikkeuksen kun joutuisi muuten odottelemaan syksyllä asti jotta voisin hehkuttaa tätä peliä :D Kirjoitan toki sitten vielä viimeisen episodin tultua että säilyikö viimeisten jaksojen aikana taso yhtä korkealla :) Ja tosiaan kun tuo pelin hinta oli (kaikkien lisäkulujen kanssa) G2A:ssa tämän viikonlopun ajan 12.55 euroa, niin en pitänyt sitä enää hassumman hintaisena viidestä episodista.

      Poista
    2. Koomista miten monta kertaa jouduin laittamaan äskeisen vastaukseni. Aluksi lisäsin sinne jälkikäteen tietoa hinnasta, sen jälkeen aloin korjailemaan kirjoitusvirheitä ja lopulta korjasin tekstin vielä niin että se on vastauksena alkuperäiseen viestiisi eikä aivan uutena kommenttina. Jos sinulla oli päällä tuo "ilmoita uusista kommenteista" -toiminto, niin pahoittelut jos sähköpostiin tuli hirmuisesti spammia... tämä on taas näitä ei-niin-vahvasti-meneviä sunnuntaiaamuja :-D

      Poista
    3. Ei tuo 12.55 kyllä paljoa ole, hyvällä hinnalla näköjään lähtee! Taidan kuitenkin odottaa jonkin aikaa vielä, jotta tulisi enemmin aikaa tutustua juuri tuohon peliin. Monta peliä nimittäin tällä hetkellä kesken ja muutamia paljon odottamia pelejä vielä tuloillaan ihan lähi aikoina, niin saattaisi jäädä muutama peli jälleen kesken jos Life Is Strangen hankkisin :D

      Ja ällös huoli: ei minulla tuota kommentti-toimintoa ollut tällä hetkellä päällä, niin ei sitä spammia tullut :D

      Poista
  2. Tässä taas yksi peli, jonka mielellään näppeihinsä kietoisi! Mutta mutta mutta, elämärahataika, you know. Tuo episodien odottelu on kyllä oma hommansa! nim.kahden pelin uutta jaksoa odotellessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo elämärahataika ovat kyllä karua todellisuutta meille aikuisille geimereille, silloin-tällöin aina kaipaa niitä lapsuuden huolettomia aikoja milloin tuollaisia ei ollut :D Itse asiassa tuo Life is Strange on varmaan ensimmäinen episodi-peli jota aloin pelaamaan ennen kuin koko kausi on julkaistu. Yleensä sama juttu on myös TV-sarjoissa että ei tule katseltua niitä sitä mukaan mitä jaksoja julkaistaan :P

      Poista