maanantai 22. kesäkuuta 2015

Pelihahmoja Hama-helmillä Part 2

Pari viikkoa sitten kirjoittelin uudesta villityksestäni eli pelihahmojen väkertämisestä Hama-helmistä. Tuolloin esittelin yhdeksän kappaletta tekemiäni hahmoja, mutta innostus ei sentään lakannut heti noiden jälkeen vaan hahmoja on tupsahdellut esiin tasaisen epätasaiseen tahtiin. Ideat uusille hahmoille ovat tulleet sellaista tahtia, että olen jo useamman kerran joutunut tekemään helmille tilauksia tai ostamaan lähikaupasta, kun tietyt hahmot ovat vaatineet juuri sellaisia värejä joita itseltäni on puuttunut. Yksi pidemmän ajan tavoite on tehdä kaikki 8-bittisten Megaman-pelien merkittävimmät vastustajat ja niissä sitä puuhasteltavaa tulee riittämään pidemmäksikin toviksi. Halusin kuitenkin esitellä tähän väliin yhdeksän tähän mennessä tekemääni uutta hahmoa (jos nuo Lemmingsit nyt voidaan laskea yhdeksi), olkaa hyvä!

3 kommenttia: