torstai 10. joulukuuta 2015

Joulun pelikysymykset: Päivä 10 - Paras pelattavuus



Uusi päivä uudet kujeet. Tällä kertaa jouluisessa kyselyssä pohditaan, että missä pelissä on paras pelattavuus. Itse olen ymmärtänyt pelattavuuden käsitteen niin, että miten pelattava hahmo pysyy parhaiten kontrollissa ja on täten nautinnollista pelata. Vaikka mieleni tekisikin vetäistä tähän taas tutun Mega Man -kortin, niin käännytään tällä kertaa silti hieman uudempaan tuotantoon eli tättärärää - The Middle-Earth: Shadow of Mordoriin.

Shadow of Mordor oli itselleni melkoinen yllättäjäpeli. Sormusten Herra -pelit tuntuivat ajatuksena lähinnä rahastuspeleiltä, mutta kaverin kehumana päätin ottaa riskin kun olin kuitenkin pitänyt Assassin's Creed ja Batman: Arkham Asylumin kaltaisista peleistä, joihin Mordoria oltiin verrattu. Onneksi tutustuin, sillä peli osoittautui yhdeksi vuoden parhaimmista tapauksista. Kyllähän pelin gamepad-kontrollien opettelu hieman vei aikaa, mutta pian ne olivat selkänahassa ja sitten mentiin eikä meinattu. Hahmo liikkui juuri sinne minnekkä halusi eikä kameran pyörittelykään tuottanut ikäviä yllätyksiä tiukimmissakaan tilanteissa. Pelin pahisörkkien jallitus ei ole koskaan ollut niin hauskaa, kuin mitä tässä pelissä oli. Ja jos ei suoraan päässyt etenemään, niin aina pystyi kiipeilemään seinien kautta, harhauttamaan vihollisia muualle tai käyttämään lukuisia muita lähestymistapoja. Pelin fast travel -ominaisuuttakaan ei tullut pahemmin käytettyä, sillä muutoin olisi missannut hienossa ympäristössä temmeltämisen sekä siinä samalla muutaman (kymmenen) örkin nirhaamisen niinkuin ihan ohimennen, vaikkei siitä mitään suurempaa hyötyä ollutkaan tappamisesta saatavan kieroutuneen tyydytyksen lisäksi :-D Jossain vaiheessa peliä en uskaltanut enää pahemmin edetäkään pelin tarinassa, koska pelkäsin että kohta peli ja samalla tämä hauskanpito loppuu.

--

Päivä 1 - Ensimmäinen videopelisi
Päivä 2 - Lempi pelihahmosi
Päivä 3 - Peli, joka ei ole saanut ansaitsemaansa arvostusta
Päivä 4 - Salainen pahe -pelisi
Päivä 5 - Pelihahmo, johon samaistut eniten
Päivä 6 - Inhottavin pelihahmo
Päivä 7 - Suosikki pariskunta peleissä
Päivä 8 - Paras soundtrack peleissä
Päivä 9 - Surullisin kohtaus peleissä
Päivä 10 - Paras pelattavuus
Päivä 11 - Suosikki pelijärjestelmä
Päivä 12 - Peli, jota kaikkien pitäisi pelata
Päivä 13 - Peli, jota olet pelannut yli 5 kertaa
Päivä 14 - Nykyinen tai viimeisin peliaiheinen taustakuvasi
Päivä 15 - Peli, jossa parhaat välianimaatiot
Päivä 16 - Suosikkipahis
Päivä 17 - Suosikkisankari
Päivä 18 - Kuva pelin ympäristössä, jossa mieluusti asuisit
Päivä 19 - Suosikkigenre. Peli, jossa paras tarina
Päivä 20 - Pelin jatko-osa, johon petyit
Päivä 21 - Peli, jossa on ollut parhaimmat grafiikat
Päivä 22 - Suosikki klassinen peli. Peli, jota meinaat pelata lähiaikoina
Päivä 23 - Paras ääninäyttely. Eeppisin kohtaus pelissä
Päivä 24 - Suosikki pelin kehittäjä. Peli josta et uskonut pitäväsi, mutta aloitkin pitämään paljonkin. Mielestäsi kaikkien aikojen paras peli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti