maanantai 7. joulukuuta 2015

Joulun pelikysymykset: Päivä 7 - Suosikki pariskunta peleissä


Joulukuun pelikysymykset eikun jatkaa porskuttavat. Tällä kertaa uteluissa mennään hempeilyn puolelle ja kysymys kuuluukin, että kuka on lempi pariskunta peleissä. Luulisin että monilla tulee ensimmäisenä mieleen Super Mario ja Prinsessa tai jotkut muut Nintendon omat yli-imelät pariskunnat. Minä en kuitenkaan halua sille linjalle mennä ja itse suuntaankin tässä LucasArtsin viitoittamalle tielle, joka lähti liikkeelle vuonna 1990, jolloin miehet olivat merirosvoja ja naiset... no merirosvoja pääosin hekin.

Kuva pöllitty Googlen taikamaailmasta. En viitsinyt alkaa
asentamaan Monkey Island 3-peliä CD:ltä vain yhtä
kuvaa varten :-P
Kyseessä on tottakai eräs tuon ajan menestyksekkäimmistä huumoripitoisista seikkailupelisarjoista eli The Secret of Monkey Island. Pelisarja ja erityisesti ensimmäinen osa kertoo miehenalusta nimeltä Guybrush Treepwood, jonka suurin haave on tulla merirosvoksi. Suorittaessaan visaisia tehtäviä saadakseen merirosvon tittelin hän tapaa saaren kuvernöörin Elaine Marleyn. Aluksi Guybrushin ja Elainen välit ovat hyvin viileät, mutta lämpenevät viimeistään siinä vaiheessa kun aavepiraatti LeChuck kaappaa neitokaisen ja Guybrush lähtee pelastamaan armastaan.

Guybrushin ja Elainen kommellukset ovat melko koomista seurattavaa. Molemmat heistä ovat niin erilaisia, että suorastaan ihmetyttää mitä he toisissaan näkevät, mutta minkäs sille mahtaa, jos kyseessä on vuosisadan rakkaustarina. Guybrushia voisi kutsua melkeinpä neitimäiseksi kun taas Elaine on kova pala jopa usealle miehelle oli sitten kyseessä elävistä tai kuolleista miehistä. Pariskunnalle sattuu ja tapahtuu pelisarjan aikana vaikka mitä ja hauskaa onkin seurata heidän saippuaoopperamaista yhteiselämäänsä.

--

Päivä 1 - Ensimmäinen videopelisi
Päivä 2 - Lempi pelihahmosi
Päivä 3 - Peli, joka ei ole saanut ansaitsemaansa arvostusta
Päivä 4 - Salainen pahe -pelisi
Päivä 5 - Pelihahmo, johon samaistut eniten
Päivä 6 - Inhottavin pelihahmo
Päivä 7 - Suosikki pariskunta peleissä
Päivä 8 - Paras soundtrack peleissä
Päivä 9 - Surullisin kohtaus peleissä
Päivä 10 - Paras pelattavuus
Päivä 11 - Suosikki pelijärjestelmä
Päivä 12 - Peli, jota kaikkien pitäisi pelata
Päivä 13 - Peli, jota olet pelannut yli 5 kertaa
Päivä 14 - Nykyinen tai viimeisin peliaiheinen taustakuvasi
Päivä 15 - Peli, jossa parhaat välianimaatiot
Päivä 16 - Suosikkipahis
Päivä 17 - Suosikkisankari
Päivä 18 - Kuva pelin ympäristössä, jossa mieluusti asuisit
Päivä 19 - Suosikkigenre. Peli, jossa paras tarina
Päivä 20 - Pelin jatko-osa, johon petyit
Päivä 21 - Peli, jossa on ollut parhaimmat grafiikat
Päivä 22 - Suosikki klassinen peli. Peli, jota meinaat pelata lähiaikoina
Päivä 23 - Paras ääninäyttely. Eeppisin kohtaus pelissä
Päivä 24 - Suosikki pelin kehittäjä. Peli josta et uskonut pitäväsi, mutta aloitkin pitämään paljonkin. Mielestäsi kaikkien aikojen paras peli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti