maanantai 8. elokuuta 2016

Pelattu: The Longest Journey

The Longest Journey on Norjalaisen Funcomin vuonna 1999 julkaisema seikkailupeli, joka on myöhempinä vuosi saanut jatko-osat Dreamfall ja Dreamfall: Chapters. Pelisarja on saanut runsaasti suitsutusta vuosien aikana, joten ajattelin tutustua siihen vihdoinkin, näin 17 vuotta ensimmäisen osan ilmestymisen jälkeen.

Ensimmäinen osa The Longest Journey kertoo April Ryan -nimisestä taiteen opiskelijasta, joka näkee eräänä yönä todella outoa unta valkoisesta lohikäärmeestä, maailmaa lähestyvästä tuhosta sekä omasta roolistaan tämän pelastamisessa. Herättyään April laittaa tapahtuneen painajaisen piikkiin, mutta oudot tapahtumat jatkavat ilmaantumistaan, kun kadulla vastaantuleva mies nimeltä 

Cortez näyttää tietävän Aprilin unista vaikkei tämä olekaan niistä kertonut. Lopulta Cortez paljastaa Aprilille, että Stark -niminen maailma jossa tämä on elänyt koko ikänsä ei olekaan ainoa laatuaan vaan tällä on myös rinnakkaismaailma Arcadia. Stark on tieteelle ja logiikalle omistautunut maailma hieman meidän oman Maan tapaan, kun taas Arcadiassa painotetaan puolestaan taikuutta. Parivaljakko saa avattua ulottuvuusportin maailmoiden välille ja April lähteen tutustumaan uuteen paikkaan vain saadakseen kuulla, että hänen kohtalo ei ole pelastaa vain yhtä vaan molemmat maailmat.

The Longest Journey on hyvin perinteinen seikkailupeli, jossa liikutaan lukuisilla alueilla ja tavataan erilaisia hahmoja, Molemmissa maailmoissa kartoille avautuu uusia aluita sitä mukaan kun löydetään johtolankoja ja vanhoille alueille palataan yleensä myöhemminkin uudestaan. Peli sisältää keskivertoa enemmän keskusteluita ja tarinaa ylipäätänsä, joten samoissa paikoissa tullaan viettämään pidempiäkin toveja aikaa. Onneksi keskustelut tallentuvat lisäksi pelin sisäiseen muistikirjaa siltä varalta, jos juttelut sattuvat unohtumaan.

Tämä peli on nimensä mukaisesti todella pitkä ja siihen ei kannata tarttua, jos haluaa vain muutaman tunnin hupia. Peli sisältää 13 chapteria joiden kesto on tunnista pariin riippuen miten pahasti jäät puzzleissa jumiin. Puzzlet vaihtelevat itsestäänselvistä täysin järjettömiin ja itse olin muutamassa jumissa pidempiäkin aikoja ja lopulta tuli kurkattua netistä vain todetakseen että ratkaisu oli ollut kiinni jostain todella pienestä asiasta. Lisäksi tutkittavaa lääniä on sen verran paljon, että hermot meni monesti siihen kun paikasta toiseen köpöttelyyn kului aikaa eikä siirtymistä voinut juoksutoimintoa lukuunottamatta nopeuttaa. Positiivisena asiana puolestaan peli sisälsi todella paljon viihdyttävää tarinaa ja keskusteluja.

Loppufiilikseni pelistä olivat hieman ristiriitaiset. Tarinallisesti Longest Journey on todella erinomainen seikkailupeli. Peli sisältää paljon myös hauskaa huumoria erityisesti siinä vaiheessa, kun April saa erään eläinhahmon koomiseksi aisaparikseen. Pelin pituus kuitenkin puudutti minut aika pahasti ja olisin toivonut ehkä hieman lyhyempää peliä. Kokonaisuudessaan Longest Journey on kuitenkin erinomainen seikkailu ja suosittelen sitä muillekin, jos pidemmät pelit tai välillä hankalat puzzlet eivät säikytä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti