tiistai 31. toukokuuta 2016

Nox ja Battlefield Hardline Getaway -DLC ilmaiseksi


No kylläpä tänään on tykitystä erilaisissa pelitarjouspostauksissa. Vasta pari tuntia sitten kurkkasin Originin sivulta että onkohan uusia ilmaispelejä tullut Talo Tarjoaa -kampanjaan ja ei ollut tullut. Nyt ajattelin huvikseen tarkistaa kyseisen sivun vielä ennen nukkumaanmenoa ja siellähän sitä taas oli uutta settiä. Kyllä kannatti käväistä.

Tällä kertaa tarjolla on Nox -niminen peli, jonka Westwood Studios teki vuonna 2000. Itse tunnen kyseisen pelin vain nimeltä, mutta tästä Diabloa muistuttavasta pelistä löytyy varmasti ainakin englanninkielisiä arvostelusivuja kiinnostuneille. Toinen ilmaisesta sisällöstä on Getaway -niminen lisäpaketti Battlefield Hardlineen, josta saa uusia karttoja, aseita jne. Listauksen sisällöstä löydät täältä. Getaway vaatii emopelin toimiakseen.

Tarjous: Humble Narrative Bundle


Huomasinpa tuossa, että PS Plus -pelien julkistuksen lisäksi nyt on tullut taas uusi Humble Bundle -pelitarjous, joten ilmoitetaan siitä nyt vielä. Tällä kertaa pelien teemana on narratiiviset pelit eli niissä ilmeisesti kerrotaan tarinaa hieman tarkemmin kuin peruspeleissä. Itse en ole näitä pelejä (vielä) pelannut, joten jos menin tuossa aivan metsään, niin please don't kill me! :-D Tuttuun tapaan saat kuitenkin pelejä sen mukaan paljonko maksat niistä rahaa, mutta halvalla kuitenkin pääsee. Tällä kertaa hintarappuset ja niistä saadut pelit menevät seuraavalla tavalla.

Maksamalla yhden dollarin (0.90 euroa) saat pelit:
  • Her Story
  • Read Only Memories
  • Cibele

Maksamalla vähintään keskiarvon verran maksetuista summista eli tällä hetkellä 3.40 dollaria/3.10 
  • Broken Age
  • 80 Days
  • Sorcery! Parts 1 and 2

Maksamalla 10.00 dollaria/9.00 euroa saat edellisten lisäksi:
  • Shadowrun - Hong Kong - Extended Edition

    Playstation Plussan kesäkuun pelit

    Se olisi taas kuukauden kohokohta lähestymässä, nimittäin Playstation Plussan ns. ilmaispelien julkistus kesäkuulle. Tällä kertaa tarjolla on melko laaja-alainen kattaus pelejä eli on urheilua. seikkailua, puzzleilua ja toimintaa. Vaikkei tällä(kään) kertaa tullut varsinaisia jackpot-pelejä, niin muutama kuitenkin on sellainen, että allerkijoittanutkin voisi niitä joskus paremman puutteessa pelailla. Tällä kertaa 7.6. jälkeen ladattavaksi tulevat siis pelit:

    • NBA 2K16 (PS4)
    • Gone Home (PS4)
    • Echochrome (PS3)
    • Siren: Blood Curse Episodes 1-12 (PS3)
    • God of War: Chains of Olympus (PSP/PS Vita)
    • Little Deviants (PS Vita)


    Lähde:

    maanantai 23. toukokuuta 2016

    Katsottu: Nälkäpeli

    Siitä on taas pidempi tovi, kun viimeksi olen kirjoitellut elokuvista. Yksi syy tähän on ollut se, että vähäisemmällä vapaa-ajalla on tullut katseltua myös leffoja vähemmän. Toinen syy saattaa olla joidenkin mielestä ehkä huvittava, mutta minulle kuitenkin periaatteellinen. Haluan nimittäin liittää kirjoituksiini mukaan kuvia aiheena olevista leffoista/peleistä ja kuvien ottaminen Blu-ray -leffoista ei olekaan näköjään mikään helpompi juttu Playstation 4:n kautta leffoja katsellessa. Netistähän minä en kuvia käy varastamassa. Onneksi nyt lopulta muistin, että Playstation 3:n puolella ei olekaan noita samoja estoja, joten nyt saan uusimmistakin leffoista kuvat talteen, jee!

    Tällä kertaa leffaksi valikoitui ensimmäinen Nälkäpeli ja todennäköisesti pian perään tulee sitten katsottua myös ne myöhemmätkin osat. Vähän aikaa sitten tilasin nimittäin kaikki osat sisältävän boxin netistä ja nyt kun televisiossa pyörivät nuo elokuvat, niin ajattelin myös itse katsoa ne kiireellä järjestyksessä alta pois. Nälkäpeliä on ilmeisesti verrattu monesti Battle Royaleen ja tämä aiheuttaa elokuvalle kovia paineita, koska Battle Royale kuuluu omissa kirjoissani elokuvien TOP-3:een.

    Nälkäpeli -leffat kertovat tulevaisuudesta, jossa valtavat kapinat ovat hajottaneet nykyisen yhteiskuntamme. Tilalle nousee totalitäärinen presidentti Snowin (Donald Sutherland) johtama valtio Panem, joka alkaa järjestämään kieroutunutta "huvia" kansalle nimeltä Nälkäpeli. Tässä pelissä valtion jokaiselta 12 alueelta arvotaan kaksi edustajaa ja nämä viedään eristetylle alueelle taisteleman keskenään. Sille joka tästä koitoksesta selviää hengissä, luvataan suuria rikkauksia. Tätä näytöstä tottakai seurataan sitten ympäri maata televisiosta kuin parastakin tosi-tv ohjelmaa.

    Alueella 12 on menossa 74. vuosittaisen kisan arvonta, kun köyhän Everdeenin pahin painajainen käy toteen ja arpaonni osuu perheen nuorimman tyttären kohdalle. Tietäen ettei tytöllä olisi minkäänlaisia mahdollisuuksia pärjätä, isosisko Katniss (Jennifer Lawrence) astuu esiin ja ilmoittautuu vapaaehtoiseksi siskonsa puolesta. Tälläinen uhrautuvaisuus on kisassa ennenkuulumatonta, mutta järjestäjät hyväksyvät vaihdoksen ja pian Katnis ja saman kylän leipuripoika Peeta Mellark (Josh Hutcherson) ovat matkalla kohti Nälkäpelin kiehtovaa maailmaa oppaanaan aiemman kisan voittaja ja nykyinen alkoholisti Haymitch Abernathy (Woody Harrelson).

    Miltäpä elokuva sitten tuntui, kun taustallani oli Battle Royalen kaltainen mestariteos? Ennakkopeloista huolimatta leffa tuntui yllättävän hyvältä. Hahmot/näyttelijät olivat (Peetaa lukuunottamatta) kiinnostavia ja samanlaisesta asetelmastaan huolimatta mukana oli riittävästi erilaisuuttakin (BR:ään verrattuna). Jenkkileffana tosin BR:n raakuus puuttui vaikka tappamista toki tässäkin harrastettiin, Pientä miinusta myös siitä, että ottaen huomioon leffan julkaisun yhteydessä olevan hypen, tämän leffan mukana ei tullut sitten minkäänlaista extra-materiaalia... ei edes kommenttiraitaa, mikä olisi ollut kiva tai jopa odotettava yllätys. Kaikenkaikkiaan vaikkei leffa nyt ihan BR:n tasolle vielä päässytkään, oli se ihan jees toimintapläjäys joka saa vielä pikkiriikkisen lisäpisteitä hyvästä naispääosasta.

    perjantai 20. toukokuuta 2016

    Tarjous: Dead Island Definitive Edition halvalla

    Piditkö paljon Dead Island -peleistä kuten itse tein tai onko pelisarja sinulle kokonaan uusi tuttavuus? Alkuperäisestä pelistä ja sen eräänlaisesta jatko-osasta Riptidestä on tehty parannellut versiot, jotka julkaistaan nykyisille alustoille nyt kuukauden vaihtuessa. Valitettavasti näitä uusioversioita näytetään myytävän uusien pelien hintaan eli noin 20 euroa each, mutta ainakin tällä hetkellä PC-versiot on mahdollista saada reilustikin halvemmalla.

    Jos omistat molemmat tai edes jomman kumman peleistä aiemmin, saat kyseisen pelin uusioversion Steamista 3.00 eurolla. Yhdessä nämä kustantavat siis 6.00 euroa ja bundlena ostettuna pakettiin tulee vielä Dead Island Retro Revenge -niminen peli, jonka sisällöstä tai laadusta tosin itselläni ei ole tarkempaa tietoa. Tämä hintatarjous on voimassa kuun loppuun saakka.

    Jos sinulta puuttuu yksi tai molemmat alkuperäisistä peleistä, niin ne kannattaa hankkia muuta kautta halvalla ja "päivittää" sitten Steamissa Definitive -versioihin 3.00 eurolla, jolloin hinta jää silti reilusti normaalihintoja alemmaksi. Esimerkiksi Humble Bundlessa saa tällä hetkellä molemmat pelit 3.81 dollarilla eli 3.40 eurolla ja siihen kun lisätään tuo päivityksistä tuleva 6.00 euroa, niin hinta jää 9.40 euroon mikä ei ole paha hinta kahdesta omasta mielestäni loistavasta pelistä. Tai jos vain ensimmäinen Dead Island riittää sinulle, niin  siinä selviää 4.00 eurolla, koska ensimmäinen DI kuuluu tuossa Deep Silverin bundlessa siihen yhden dollarin pelipakettiin.

    Steam:

    Humble Deep Silver Bundle 2:

    keskiviikko 18. toukokuuta 2016

    Tarjous: Humble Capcom Super Turbo HD Remix Re-Bundle


    Oletko haaveillut aina hyvien Capcomin pelien ostamisesta naurettavan halvalla, mutta et ole siihen jostain käsittämättömästä syystä ryhtynyt? Nyt siihen on taas erinomainen mahdollisuus. sillä Humble Bundlessa alkoi uusi tarjous joka kantaa hieman Capcomin Street Fighterien nimeämiskäytönnölle kuittailevaa nimeä Humble Capcom Super Turbo HD Remix Re-Bundle :-D Vanhaan tuttuun Humble Bundle -tapaan saat pelejä sen mukaisesti, mitä olet paketista maksanut. Tällä kertaa hintarappuset ovat seuraavat.

    Maksamalla yhden dollarin (0.90 euroa) saat pelit:
    • STRIDER
    • Resident Evil Revelations 2 - Episode 1 Penal Colony
    • Lost Planet 3 Complete Pack
    • Bionic Commando: Rearmed
    • 40% alennuskuponki Resident Evil: Revelations 2 Delux:een
    • 30% alennuskuponki Dragon's Dogma: Dark Arisen:iin

    Maksamalla vähintään keskiarvon verran maksetuista summista eli tällä hetkellä 9.30 dollaria/8.30 
    • Resident Evil Revelations
    • DmC: Devil May Cry
    • Resident Evil 4
    • Remember Me
    • Bionic Commando (Lisätty)
    • DmC Devil May Cry: Vergil's Downfall DLC (Lisätty)

    Maksamalla 15.00 dollaria/13.20 euroa saat edellisten lisäksi:
    • Devil May Cry 4: Special Edition
    • Resident Evil 6

    tiistai 17. toukokuuta 2016

    Tarjous: Humble Deep Silver Bundle 2


    Olen ollut siinä käsityksessä, että blogini seuraajien joukossa on etenkin Sacred -pelisarjan suuria faneja (terkkuja M454:lle ja Nännille). Toki jos pelkästään nämä pelit eivät riitä, niin Humble Bundlessa on nyt myös muita Deep Silverin tuotoksia Deep Silver 2 bundlessa. Pidemmittä jorinoitta tuttuun tapaan saat sen mukaan pelejä mitä suuremman summan maksat ja tällä kertaa hintarappuset menevät seuraavasti:

    Maksamalla yhden dollarin (0.90 euroa) saat pelit:
    • Sacred 3 Gold
    • Risen
    • Risen 2: Dark Waters Gold Edition
    • Saints Row 2
    • Dead Island: Game of the Year Edition

    Maksamalla vähintään keskiarvon verran maksetuista summista eli tällä hetkellä 3.20 dollaria/2.90 
    • Dead Island: Riptide - Complete Edition
    • Killer Is Dead - Nightmare Edition
    • Saints Row: The Third - The Full Package
    • 75% alennuskoodi Dead Island Definitive Editioniin

    Maksamalla 13.00 dollaria/11.50 euroa saat edellisten lisäksi:
    • Saints Row 4
    • Risen 3 Titan Lords

    torstai 5. toukokuuta 2016

    Tarjous: Humble Friends of Nintendo Bundle


    Melkein vuosi sitten riemulla ei ollut rajaa, kun Humble Bundlessa julkaistiin ensimmäistä kertaa myös Nintendon laitteille pelejä. Ilo muuttui kuitenkin pian katkeriin kyyneliin, kun paljastui että pelitarjous olikin rajattu koskemaan ainoastaan jenkkejä. Nyt vuosi myöhemmin virheistä on kuitenkin opittu ja sivusto lähestyy uudella bundlella, joka toimii kerrankin myös PAL -alueen laitteissa (esim. Euroopassa) - YEEHAAAW! Tuttuun tapaan saat sen mukaan pelejä mitä suuremman summan maksat ja tällä kertaa hintarappuset menevät seuraavasti:

    Maksamalla yhden dollarin (0.90 euroa) saat pelit:
    • Retro City Rampage: DX (3DS)
    • Affordable Space Adventures (Wii U)
    • Shantae and the Pirate's Curse (Wii U, 3DS)

    Maksamalla vähintään keskiarvon verran maksetuista summista eli tällä hetkellä 9.30 dollaria/8.30 
    • Freedom Planet (Wii U)
    • Rhythm Thief & the Emperor's Treasure (3DS)
    • Citizens of Earth (Wii U, 3DS)
    • Retro City Rampage: DX Nintendo 3DS HOME Menu Theme (3DS)
    • Swords & Soldiers 2 (Wii U) (lisätty)
    • Nano Assault  EX (3DS) (lisätty)
    • Runbow (Wii U) (lisätty)

    Maksamalla 13.00 dollaria/11.50 euroa saat edellisten lisäksi:
    • Super Street Fighter 4: 3D Edition (3DS)
    • Darksiders 2 (Wii U)

    sunnuntai 1. toukokuuta 2016

    Pelattu: Walking Dead Season 1 ja 400 Days

    Aina välillä minusta tuntuu siltä, että olen varmaankin maailman viimeisin ihminen (mukaanlukien Afrikan köyhemmät maat), joka pelaa Walking Dead -pelejä. Olen kyllä pari vuotta aiemmin pelannut ensimmäistä kautta kolmen episodin verran, mutta tuolloin peli jäi kesken as usual. Kuten tarkkaavaisemmat ovat saattaneet huomata, olen nyt lopultakin saanut itseäni niskasta kiinni ja päättänyt ottaa nämä pelit taas uudestaan työn alle ja tällä kertaa tavoite on pelata kaikki tarjolla olevat osat, myös tuoreimman Michonne -minisarjan.

    Telltalen peli perustuu siis alkuperäiseen Walking Dead -sarjakuvaan, josta myös tämä suosittu TV-sarja on ammentanut inspiraationsa. En ole tuohon sarjakuvaan tutustunut kovinkaan tarkasti, mutta olen käsityksessä että yhteydet sarjiksen ja pelin välillä ovat melko löyhät, joskin samassa maailmassa edelleen liikutaankin. Jotkut vastaantulevat hahmot saattavat olla nimiensä perusteella tuttuja tyyppejä, mutta tärkeimmät hahmot on kuitenkin täysin uutta poppoota.

    Ensimmäisellä kaudella seurataam Lee Everett -nimistä miestä, jota poliisisetä on viemässä vankilaan. Se mitä aikaisemmin tapahtui tai onko Lee syyllinen ei kerkeä käymään ilmi, koska Zombie Apocalypse(TM) iskee juuri matkan aikana valloilleen ja miehet joutuvat auto-onnettomuuteen. Lee pakenee läheiseen taloon, jossa hän tutustuu yksin jääneeseen tyttöön Clementineen. Mies epäilee puhelinvastaajassa olevan viestin perusteella tytön matkalla olevien vanhempien olevan mennyttä kalua, joten hän ottaa tytön matkaansa. Tohtimatta paljastaa tytölle epäilyistään, hän kertoo Clementinelle, että he ovat matkalla Havannaan etsimään tytön vanhempia. Yksin ei zombieiden valtaamassa maailmassa pötkitä pitkälle, joten matkalla kaksikko lyöttäytyykin yhteen erään selviytyjäporukan kanssa.

    Walking Deadien paljon kehuttu/puhuttu ominaisuus on valinnat, joita pelaaja voi tehdä. Peli itsekin mainostelee aina episodien alussa, että tekemäsi valinnat vaikuttavat tarinan kulkuun. Jos pystyt pelastamaan kiperässä tilanteessa kahdesta ihmisestä vain toisen, kummanko pelastat? Valinta pitää tehdä välittömästi eikä jäädä puntaroimaan asiaa, sillä muutaman sekunnin kestävä aikalaskuri vilistää ruudulla armottomasti merkkinä pikaisesta päätöksenteosta. Hahmot lisäksi muistavat tekemäsi valinnat niin hyvässä, kuin huonossa, joten kiireestä huolimatta ihan mitä tahansa sylki suuhun tuo ei kannata mennä laukomaan.

    Muutoin pelaaminen on todella yksinkertaista, gamepadilla tai näppäimistön WASD-näppäimillä kävelläään ympäri rajattua aluetta ja klikkaillaan pelin tarjoamia hotspotteja, joiden kanssa voi tehdä jonkinlaista interaktiota. Koska näitä pisteitä on jokaisella alueella vain kourallinen, ei pelissä voi jäädä kunnolla jumiin vaan tarina etenee hitaasti, mutta varmasti kunhan kaikkia paikkoja käy klikkailemassa. Toiminnallisimmassa kohtauksissa joutuu ehkä hieman tähtäilemään Zombieita (päähän luonnollisesti) tai paukuttamaan yhtä quicktime -näppäintä niin maan per...usteellisesti.

    Season 1:n jälkeen 400 Days on Walking Dead pelien DLC-paketti, joka antaa hieman lisäpelattavaa pelisarjan ystäville. Painote on sanalla hieman, koska tämän pelaa alusta loppuun  puolessa tunnissa. Läpi käytävän tarinan tarkoitus on kuroa umpeen pelin ensimmäisen ja toisen kauden välistä kuilua, koska toisella kaudella esitellään iso määrä uutta porukkaa ja muutenkin kaikenlaista on siinä välissä tapahtunut. Paketissa valoitetaan viiden eri hahmon taustoja ja jos miettii, että nämä kaikki kerkeää käymään läpi puolessa tunnissa, niin siinä ei paljoa valotusta kerkeä jäämään per henkilö. Omasta mielestäni tästä olisi voinut tehdä jopa toisen kauden pelattava demo, mutta jostain syystä tämä on laitettu ensimmäisen kauden ylimääräiseksi episodiksi ja vielä maksulliseksi sellaiseksi.

    Itse pääpeli Walking Dead Season One on erinomainen, jos pelistä nyt voidaan edes puhua. Itse koin sen enemmänkin interaktiivisena elokuvana, jossa saa itse vaikuttaa hieman tapahtumien etenemiseen, painottaen edelleen sanaa hieman. Koska WD ei ole ihan tuore peli, on sen toteutuksesta kerennyt kuulemaan jo paljon tietoa ja on selvinnyt, ettei se muuttuva juoni nyt olekaan niin muuttuva kuin mitä annetaan ymmärtää. Itseäni henkilökohtaisesti häiritsee myös se pikkujuttu, että nämä episodimaiset pelit saivat suuremman yleisön huomion vasta Walking Deadien yhteydessä, vaikka onhan Telltale tehnyt samantyylisiä pelejä jo viiden vuoden ajan ennen WD:täkin. Pikkujuttuhan tuo, mutta itseäni häiritsee silti kun ihmiset tuntevat Telltalen Walking Deadista eikä siitä, että kyseinen firma palautti Sam & Maxit pelaajien riemuksi todella pitkän taukonsa jälkeen. :-D 

    Mutta jos palataa vielä itse asiaan, niin Walking Deadin suurin vahvuus on siinä tapahtuvat ihmissuhdekuviot ja tunnelma. Itseäni harmittaa hieman se, että olin jo spoilaantunut etukäteen pelistä, joten tiesi ainakin joitakin asioita mitä loppukaudella tulee tapahtumaan ja siitä johtuen jotkut juonikuviot eivät tulleet niin suurena yllätyksenä. Kaikesta pienestä vininästäni huolimatta ihan OK peli, itse en siitä ihan täysejä kiksejä saanut mutta en ihmettele jos moni tätä pelaava pitää sitä Game of the Yearina.

    Ja kyllä, season 2 on jo hyvää vauhtia menossa, joten siitäkin tulee varmaan kohta lisää juttua.