maanantai 12. maaliskuuta 2018

Katsottu: Pixar Collection - Cars

Taas oli sunnuntai ja se tarkoitti samalla myös uuden Pixarin animaatioelokuvan katsomista. Tällä kertaa vuorossa oli vuonna 2006 tehty automaailmaan sijoittuva Cars. En ole aiemmin nähnyt kyseistä elokuvaa enkä tiennyt tarkemmin millainen leffa on kyseessä, mutta minulla oli  silti ennakkoluulojani. Olin nähnyt elokuvasta paljon kuvia ja hieman ounastelin niiden perusteella, että tämä elokuva saattaa olla suunnattu vielä nuoremmalle väelle kuin mitä Pixarin elokuvat normaalisti (ja normaalistikin ne ovat jo melko nuorille).

Autot -elokuva kertoo maailmasta, jonka kaikki asukkaat ovat... arvasit oikein - autoja. Piston Cup -autokisan mestaruus on juuri ratkeamaisillaan ja voittoon on rahkeet kolmella eri kisaajalla: vanhalla joskin tämän kisan jälkeen eläkkeelle siirtyvällä mestarilla The Kingillä, hieman epäeettisiäkin menetelmiä käyttävällä Chick Hicksillä sekä ensimmäistä kertaa kisoissa mukana olevalla ja hieman ylimielisellä Lightning McQueenillä. Kisa päättyy kuitenkin kaikkien yllätykseksi kolmikon tasapeliin ja kisan voittajan sovitaan ratkaistavan viikon päästä Lost Angelesissa järjestettävissä kisoissa.

McQueeniä lähdetään kuljettamaan kohti enkelten kaupunkia rekan peräkärryssä, mutta epäonnekseen kisa-auto tippuu kyydistä matkan aikana ja eksyy moottoritien vuoksi kuolleeksi jääneeseen pikkukylään Radiator Springsiin. McQueen onnistuu tuhoamaan vahingossa vierailunsa aikana kylän läpi vievän autotien ja tästähän ei paikallinen virkavalta tykkää.  Tihutyön tekijän luvataan kuitenkin päästä poistumaan kaupungista, kunhan tämä korjaa yhteiskuntapalvelunaan aiheuttamansa tuhonsa ja tämän aikana McQueen kerkeääkin tutustumaan paikalliseen väestöön sekä kylän värikkääseen menneisyyteen.

Millainen fiilis Autoista sitten jäi allekirjoittaneelle? Kyllähän se tosiaan melko nuorelle yleisölle taisi olla suunnattuna. However... elokuvan animointi oli kyllä todella hienon näköistä ja autot hyvin ilmeikkäitä. Tykkäsin erityisesti siitä, että autokisat kuvattiin samanlaisilla kuvaustekniikoilla, mitä oikeissakin kisoissa käytetään. Lisäksi mukana oli ihan hauskaa huumoria mukana, joten elokuvan parissa viihtyi silti ihan hyvin. Vaikkei Cars ihan täydellinen elokuva ollutkaan, niin oli se silti ihan jees katsottava.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti